PÄÄSIÄISEN 7. SUNNUNTAI – VUOSI B

ENSIMMÄINEN LUKUKAPPALE
(Ap.t. 1:15-17, 20a, 20c-26)
Yksi heistä olkoon hänen ylösnousemuksensa todistajana
yhdessä meidän kanssamme.

Luemme Apostolien teoista.

Niinä päivinä, kun opetuslapsia oli koolla noin satakaksikymmentä, Pietari nousi puhumaan. Hän sanoi: ”Veljet! Sen kirjoitusten sanan oli käytävä toteen, jonka Pyhä Henki Daavidin suulla oli ennalta Juudaksesta lausunut – tuosta miehestä, joka ryhtyi oppaaksi Jeesuksen vangitsijoille. Hän kuului meidän joukkoomme ja oli saanut osalleen palvelutehtävän niin kuin mekin. Jo Psalmien kirjassa sanotaan: ’Ottakoon toinen hänen kaitsijantehtävänsä.’ Siispä on nyt valittava yksi niistä miehistä, jotka ovat kulkeneet kanssamme koko sen ajan, jolloin Herra Jeesus eli ja vaikutti meidän keskuudessamme, siitä alkaen, kun Johannes hänet kastoi, aina siihen päivään, jona hänet otettiin luotamme taivaaseen. Yksi heistä olkoon hänen ylösnousemuksensa todistajana yhdessä meidän kanssamme.”

Ehdolle pantiin kaksi miestä: Joosef Barsabbas, toiselta nimeltään Justus, sekä Mattias. Sitten kaikki rukoilivat: ”Herra, sinä joka tunnet kaikkien sydämet, osoita, kumman näistä kahdesta olet valinnut astumaan tähän palvelutehtävään ja apostolin virkaan, josta Juudas luopui mennäkseen sinne, minne kuului.” Sen jälkeen he heittivät miehistä arpaa, ja arpa lankesi Mattiakselle. Näin hänet luettiin niiden yhdentoista kanssa apostolien joukkoon.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Vuoropsalmi
(Ps. 103:1-2, 11-12, 19-20ab. – 19a)

Kertosäe:
Herralla on istuimensa taivaissa.

Tai:
Halleluja.

Ylistä Herraa, minun sieluni, ja kaikki mitä minussa on,
ylistä hänen pyhää nimeään.
Ylistä Herraa, minun sieluni,
älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt. Kertosäe

Sillä niin kuin taivas on korkea maan yllä,
niin on Herran armo suuri niille, jotka pelkäävät häntä.
Niin kaukana kuin itä on lännestä,
niin kauas hän siirtää meidän syntimme. Kertosäe

Herralla on istuimensa taivaissa,
ja hänen valtansa alla on kaikki maa.
Ylistäkää Herraa, te hänen enkelinsä,
te voimalliset sankarit, jotka hänen käskynsä täytätte. Kertosäe

TOINEN LUKUKAPPALE
(1. Joh. 4:11-16)
Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä.

Luemme apostoli Johanneksen ensimmäisestä kirjeestä.

Rakkaani, kun Jumala on meitä näin rakastanut, tulee meidänkin rakastaa toisiamme. Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Mutta jos me rakastamme toisiamme, Jumala pysyy meissä ja hänen rakkautensa on saavuttanut meissä päämääränsä. Me pysymme hänessä ja hän pysyy meissä; tämän me tiedämme siitä, että hän on antanut meille Henkeään. Me olemme nähneet, että Isä on lähettänyt Poikansa maailmaan pelastajaksi, ja siitä me todistamme. Joka tunnustaa Jeesuksen Jumalan Pojaksi, hänessä Jumala pysyy, ja hän pysyy Jumalassa. Me olemme oppineet tuntemaan Jumalan rakkauden kaikkia meitä kohtaan ja uskomme siihen. Jumala on rakkaus. Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Halleluja
(vrt. Joh. 14:18)

Halleluja. Halleluja.
En minä jätä teitä orvoiksi, sanoo Herra.
Minä tulen luoksenne, ja teidän sydämenne iloitsee.
Halleluja.

EVANKELIUMI
(Joh. 17:11b-19)
Jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä.

+ Luemme pyhästä evankeliumista Johanneksen mukaan.

Siihen aikaan Jeesus nosti katseensa kohti taivasta ja rukoili sanoen: ”Pyhä Isä, suojele heitä nimessäsi, jonka olet minulle antanut, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. Kun olin heidän kanssaan, suojelin heitä nimessäsi, jonka olet minulle antanut. Minä varjelin heidät, eikä yksikään heistä joutunut hukkaan, paitsi se, jonka täytyi joutua kadotukseen, jotta kirjoitus kävisi toteen.

Nyt minä tulen sinun luoksesi. Puhun tämän, kun vielä olen maailmassa, jotta minun iloni täyttäisi heidät. Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta. He eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. Pyhitä heidät totuudessa. Sinun sanasi on totuus. Niin kuin sinä lähetit minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät. Minä pyhitän itseni heidän tähtensä, että heistäkin tulisi totuuden pyhittämiä.”

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.