KIRKKOVUODEN 21. SUNNUNTAI – VUOSI C

ENSIMMÄINEN LUKUKAPPALE
(Jes. 66:18-21)
He tuovat kaikki veljenne kaikkien kansojen keskeltä.

Luemme profeetta Jesajan kirjasta.

Näin sanoo Herra: ”Minä saavun kokoamaan kaikki kansat ja kielet, ja kaikki tulevat ja näkevät kirkkauteni. Ja heidän keskellään minä teen ihmeen ja heidän joukostaan lähetän eloon jääneitä vieraiden kansojen luo Tarsisiin, Putiin, Ludiin, Mesekiin, Tubaliin ja Javaniin, kaukaisille saarille ja rannikoille, jotka eivät ole kuulleet minusta puhuttavan eivätkä nähneet minun kirkkauttani. Nuo, jotka lähtevät, kertovat vieraiden kansojen keskuudessa minun kirkkaudestani. He tuovat kaikki veljenne kaikkien kansojen keskeltä, lahjaksi Herralle, he tuovat heidät hevosilla ja avovaunuilla ja katetuilla vankkureilla ja muuleilla ja ratsukameleilla Jerusalemiin, minun pyhälle vuorelleni – sanoo Herra – samalla tavoin kuin israelilaiset tuovat uhrilahjana ruokaa puhtaissa astioissa Herran huoneeseen. Ja minä otan myös näitä vastatulleita palvelemaan pappeina ja leeviläisinä, sanoo Herra.”

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Vuoropsalmi
(Ps. 117:1, 2. – Mark. 16:15)

Kertosäe:
Menkää kaikkialle maailmaan
ja julistakaa evankeliumia.

Tai:
Halleluja.

Kiittäkää Herraa, kaikki kansat!
Ylistäkää häntä, kansakunnat! Kertosäe

Rajaton on hänen rakkautensa,
iäti hän on meille uskollinen. Kertosäe

TOINEN LUKUKAPPALE
(Hepr. 12:5-7, 11-13)
Jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa.

Luemme Kirjeestä heprealaisille.

Veljet, te olette unohtaneet tämän sanan, joka rohkaisee teitä kuin isä poikiaan: ”Älä väheksy, poikani, Herran kuritusta, älä masennu, kun hän ojentaa sinua – jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa, hän lyö jokaista, jonka pojakseen ottaa.” Teidän kärsimyksenne on kasvatusta: Jumala kohtelee teitä omina poikinaan. Onko sellaista poikaa, jota isä ei kurittaisi? Vaikka kuritus ei sitä vastaan otettaessa koskaan tunnu iloiselta vaan ikävältä asialta, se lopulta antaa näin valmennetuille hedelmänsä: rauhan ja vanhurskauden. Oikaiskaa siis hervonneet kätenne ja halvaantuneet polvenne! ”Kulkekaa suoria polkuja”, jottei ontuva jalka menisi sijoiltaan vaan pikemminkin parantuisi.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Halleluja
(Joh. 14:6)

Halleluja. Halleluja.
Minä olen tie, totuus ja elämä, sanoo Herra.
Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.
Halleluja.

EVANKELIUMI
(Luuk. 13:22-30)
Idästä ja lännestä tulee ihmisiä,
jotka käyvät aterialle Jumalan valtakunnassa.

+ Luemme pyhästä evankeliumista Luukkaan mukaan.

Siihen aikaan Jeesus vaelsi kohti Jerusalemia. Hän kulki kaupungista kaupunkiin ja kylästä kylään ja opetti. Joku kysyi häneltä: ”Herra, onko niin, että vain harvat pelastuvat?” Jeesus vastasi: ”Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille: monet yrittävät mennä sisään mutta eivät siihen kykene. Tulee hetki, jolloin talon isäntä nousee ja sulkee oven. Kun te sitten seisotte ulkona, kolkutatte ovelle ja huudatte: ’Herra, avaa meille!’, hän vastaa: ’Keitä te olette? En tunne teitä.’ Silloin te alatte selittää: ’Mehän söimme ja joimme sinun kanssasi, ja sinä opetit meidän kaduillamme.’ Mutta hän sanoo: ’Keitä te olette? En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, kaikki te vääryydentekijät.’ Siellä te itkette hammasta purren, kun näette Abrahamin ja Iisakin ja Jaakobin ja kaikki profeetat Jumalan valtakunnassa mutta huomaatte, että teidät itsenne on suljettu ulos. Idästä ja lännestä, pohjoisesta ja etelästä tulee ihmisiä, jotka käyvät aterialle Jumalan valtakunnassa. Monet viimeiset ovat silloin ensimmäisiä, monet ensimmäiset viimeisiä.”

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.