PÄÄSIÄISEN 3. SUNNUNTAI – VUOSI C

ENSIMMÄINEN LUKUKAPPALE
(Ap.t. 5:27b-32, 40b-41)
Me olemme kaiken tämän todistajat – samoin Pyhä Henki.

Luemme Apostolien teoista.

Niinä päivinä ylipappi alkoi kuulustella apostoleja. Hän sanoi: ”Me kielsimme jyrkästi teitä opettamasta sen miehen nimessä. Mutta nyt koko Jerusalem on täynnä teidän oppianne ja te yritätte panna sen miehen kuoleman meidän syyksemme.” Tähän Pietari ja muut apostolit vastasivat: ”Ennemmin tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä. Meidän isiemme Jumala on herättänyt kuolleista Jeesuksen, jonka te ripustitte ristinpuulle ja murhasitte. Jumala on korottanut hänet oikealle puolelleen Ruhtinaaksi ja Pelastajaksi johdattaakseen Israelin kääntymykseen ja antaakseen sille synnit anteeksi. Me olemme kaiken tämän todistajat – samoin Pyhä Henki, jonka Jumala on antanut niille jotka häntä tottelevat.”

Neuvosto ruoskitti apostolit ja kielsi heitä puhumasta Jeesuksen nimessä, mutta päästi heidät vapaaksi. Apostolit lähtivät neuvostosta iloisina siitä, että olivat saaneet kunnian kärsiä häväistystä Jeesuksen nimen tähden.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Vuoropsalmi
(Ps. 30:2+4, 5-6, 11-12a+13b. – 2a)

Kertosäe:
Minä ylistän sinua, Herra. Sinä nostit minut syvyyksistä.

Tai:
Halleluja.

Minä ylistän sinua, Herra. Sinä nostit minut syvyyksistä,
et jättänyt minua vihollisteni pilkattavaksi.
Herra, sinä pelastit minut tuonelasta.
Hautaan vaipuvien joukosta
sinä toit minut takaisin elämään. Kertosäe

Laulakaa Herralle, te hänen pyhänsä,
ylistäkää hänen pyhyytensä muistoa!
Hänen vihansa kestää vain hetken, hänen hyvyytensä läpi elämän.
Illalla on vieraana itku mutta aamulla ilo. Kertosäe

Herra, kuule minua ja ole minulle armollinen!
Herra, ole sinä minun auttajani!
Sinä muutit itkuvirteni karkeloksi,
Herra, minun Jumalani, sinua minä ylistän nyt ja aina. Kertosäe

TOINEN LUKUKAPPALE
(Ilm. 5:11-14)
Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen saamaan vallan ja rikkauden.

Luemme Ilmestyskirjasta.

Minä, Johannes, näin valtaistuimen, olentojen ja vanhinten ympärillä suuren joukon enkeleitä ja kuulin heidän äänensä. Heitä oli lukemattomia, kymmenentuhatta kertaa kymmenentuhatta ja tuhat kertaa tuhat, ja he lausuivat kovalla äänellä: ”Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen saamaan vallan, rikkauden, viisauden ja voiman, kunnian, kirkkauden ja ylistyksen.”

Ja minä kuulin, kuinka kaikki luodut taivaassa, maan päällä, maan alla ja meressä, kaikki mitä niissä on, lausuivat: ”Hänen, joka istuu valtaistuimella, hänen ja Karitsan on ylistys, kunnia, kirkkaus ja mahti aina ja ikuisesti.”

Ne neljä olentoa sanoivat: ”Aamen”, ja vanhimmat heittäytyivät kasvoilleen ja osoittivat kunnioitustaan.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Halleluja

Halleluja. Halleluja.
Kristus nousi kuolleista.
Hän on kaiken Luoja, ja hän armahti koko ihmiskuntaa.
Halleluja.

EVANKELIUMI
(Joh. 21:1-19)
Jeesus tuli ja otti leivän ja antoi heille, samoin hän antoi kalaa.

Luemme pyhästä evankeliumista Johanneksen mukaan.

Siihen aikaan Jeesus ilmestyi taas opetuslapsilleen, nyt Tiberiaanjärvellä. Se tapahtui näin: Siellä olivat yhdessä Simon Pietari, Tuomas eli Didymos, Natanael Galilean Kaanasta, Sebedeuksen pojat ja kaksi muuta Jeesuksen opetuslasta. Simon Pietari sanoi: ”Minä lähden kalaan.” ”Me tulemme mukaan”, sanoivat toiset. He nousivat veneeseen ja lähtivät järvelle, mutta eivät saaneet sinä yönä mitään.

Aamun koittaessa Jeesus seisoi rannalla, mutta opetuslapset eivät tunteneet häntä. Jeesus huusi heille: ”Kuulkaa, miehet! Onko teillä mitään syötävää?” ”Ei ole”, he vastasivat. Jeesus sanoi: ”Heittäkää verkko veneen oikealle puolelle, niin saatte.” He heittivät verkon, ja kalaa tuli niin paljon, etteivät he jaksaneet vetää verkkoa ylös. Silloin se opetuslapsi, jota Jeesus rakasti, sanoi Pietarille: ”Se on Herra!” Kun Simon Pietari kuuli, että se oli Herra, hän kietaisi ylleen viittansa, jonka oli riisunut, ja hyppäsi veteen. Muut opetuslapset tulivat veneellä ja vetivät kalojen täyttämää verkkoa perässään, sillä rantaan ei ollut paljonkaan matkaa, vain parisataa kyynärää.

Rannalle noustessaan opetuslapset näkivät, että siellä oli hiilloksella paistumassa kalaa sekä leipää. Jeesus sanoi heille: ”Tuokaa tänne niitä kaloja, joita äsken saitte.” Simon Pietari meni veneeseen ja veti verkon maihin. Se oli täynnä isoja kaloja, mutta vaikka kaloja oli paljon – kaikkiaan sataviisikymmentäkolme – verkko ei revennyt.

Jeesus sanoi: ”Tulkaa syömään.” Kukaan opetuslapsista ei rohjennut kysyä: ”Kuka sinä olet?”, sillä he tiesivät, että se oli Herra. Jeesus tuli, otti leivän ja antoi heille, samoin hän antoi kalaa. Tämä oli jo kolmas kerta, kun Jeesus kuolleista noustuaan ilmestyi opetuslapsilleen.

Kun he olivat syöneet, Jeesus sanoi Simon Pietarille: ”Simon, Johanneksen poika, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä toiset?” ”Rakastan, Herra”, Pietari vastasi, ”sinä tiedät, että olet minulle rakas.” Jeesus sanoi: ”Ruoki minun karitsoitani.” Sitten hän kysyi toistamiseen: ”Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua?” ”Rakastan, Herra”, Pietari vastasi, ”sinä tiedät, että olet minulle rakas.” Jeesus sanoi: ”Kaitse minun lampaitani.” Vielä kolmannen kerran Jeesus kysyi: ”Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?” Pietari tuli surulliseksi siitä, että Jeesus kolmannen kerran kysyi häneltä: ”Olenko minä sinulle rakas?”, ja hän vastasi: ”Herra, sinä tiedät kaiken. Sinä tiedät, että olet minulle rakas.” Jeesus sanoi: ”Ruoki minun lampaitani. Totisesti, totisesti: Kun olit nuori, sinä sidoit itse vyösi ja menit minne tahdoit. Mutta kun tulet vanhaksi, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen, joka vie sinut minne et tahdo.”

Näin Jeesus ilmaisi, millaisella kuolemalla Pietari oli kirkastava Jumalaa. Sitten hän sanoi: ”Seuraa minua.”

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Tai lyhyempi muoto:

(Joh. 21:1-14)