Paavi Franciscuksen saarna jouluyön messussa 2020: Lapsi on syntynyt meille
Tänä yönä täyttyy Jesajan suuri ennustus: «lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille» (Jes. 9:5).
Poika on annettu meille. Usein kuulee sanottavan, että suurin ilo elämässä on lapsen syntymä. Se on jotakin poikkeuksellista, joka muuttaa kaiken, herättää ennenkuulumatonta energiaa ja saa unohtamaan vaivat, epämukavuudet ja unettomat yöt, koska tuo mukanaan verrattoman suuren onnen. Sitä on joulu: Jeesuksen syntymä on uutinen, jonka ansiosta synnymme sisäisesti uudelleen joka vuosi ja löydämme hänestä voiman kohdata koettelemukset. Hänen syntymänsä on meitä varten: minulle, sinulle, meille kaikille, jokaiselle. Tuo sana toistuu tänä pyhänä yönä: «lapsi on syntynyt meille», ennusti Jesaja; «Tänään on meille syntynyt Vapahtaja», toistimme psalmissa; Jeesus «antoi itsensä meidän puolestamme» (Tit. 2:14), pyhä Paavali julisti; ja evankeliumissa enkeli ilmoitti: «Tänään on teille syntynyt Vapahtaja» (Luuk. 2:11). Minulle, teille.
Mutta mitä se tarkoittaa meille? Sitä, että Jumalan Poika, joka on siunattu luonnoltaan, tulee tehdäkseen meistä siunattuja lapsia armon kautta. Jumala tulee maailmaan lapsena tehdäkseen meistä Jumalan lapsia. Mikä valtava lahja! Tänään Jumala hämmästyttää meidät ja sanoo meille jokaiselle: “Sinä olet ihme”. Sisar, veli, älä lannistu. Onko sinulla kiusaus tuntea olevasi erehdys? Jumala sanoo sinulle: “Ei, olet minun lapseni!” Tunnetko ettet selviä, pelkäätkö olevasi riittämätön, pelkäätkö ettet pääse ulos koettelemuksen tunnelista? Jumala sanoo sinulle: “Rohkeutta, minä olen kanssasi”. Hän ei sano sitä sanoin, vaan tulemalla lapseksi kuten sinä ja sinua varten, muistuttaakseen, että uudestisyntymisesi lähtökohta on se, että tunnistat olevasi Jumalan poika, Jumalan tytär. Se on kaiken uudestisyntymisen lähtökohta. Se on toivomme kuolematon sydän, loistava ydin, joka tukee elämäämme: syvempänä kuin ominaisuutemme ja puutteemme, voimakkaampana kuin menneisyyden haavat ja epäonnistumiset tai tulevaisuutta koskevat pelot ja huolet on tämä totuus: olemme rakkaita lapsia. Jumalan rakkaus meitä kohtaan ei riipu eikä koskaan tule riippumaan meistä: se on pyyteetöntä rakkautta. Tällä yöllä ei ole muuta selitystä: se on pelkkää armoa. Kaikki on armoa. Lahja on ilmainen, ilman ansiotamme, puhdas armo. Paavali sanoi meille, että tänä yönä «Jumalan armo on ilmestynyt» (Tit. 2:11). Mikään ei ole kallisarvoisempaa.
Poika on annettu meille. Isä ei ole antanut meille vain jotakin, vaan oman ainosyntyisen Poikansa, joka on hänen ilonsa. Mutta katsoessamme ihmisen kiittämättömyyttä Jumalaa kohtaan ja epäoikeudenmukaisuutta niin monia veljiämme kohtaan herää ehkä epäilys: oliko oikein, että Herra antoi meille niin paljon, onko oikein, että hän yhä luottaa meihin? Eikö hän yliarvioi meitä? Kyllä, hän yliarvioi meitä, koska hän rakastaa meitä äärettömästi. Hän ei voi olla rakastamatta meitä. Sellainen hän on, niin erilainen kuin me. Hän rakastaa meitä aina enemmän kuin me rakastamme itseämme. Se on hänen salaisuutensa tullakseen sydämiimme. Jumala tietää, että ainoa tapa pelastaa meidät, parantaa meidät sisäisesti, on rakastaa meitä: ei ole muuta tapaa. Hän tietää, että tulemme paremmiksi vain ottamalla vastaan hänen uupumattoman rakkautensa, joka ei muutu vaan muuttaa meidät. Vain Jeesuksen rakkaus muuttaa elämän, parantaa syvimmät haavat, vapauttaa meidät pettymysten, vihan ja valitusten kierteestä.
Poika on annettu meille. Köyhässä seimessä tallin pimeydessä on Jumalan Poika. Herää toinen kysymys: miksi hän syntyi yöllä, vailla arvollista majapaikkaa, köyhyydessä ja torjuttuna, kun ansaitsi syntyä suurimpana kuninkaista upeimmassa palatsissa? Miksi? Saadakseen meidät ymmärtämään, mihin saakka hän rakastaa ihmisyyttämme: koskettaakseen konkreettisella rakkaudellaan pahinta kurjuuttamme. Jumalan Poika syntyi torjuttuna sanoakseen meille, että jokainen torjuttu on Jumalan lapsi. Hän tuli maailmaan niin kuin lapsi tulee maailmaan, heikkona ja hauraana, jotta pystyisimme lempeästi hyväksymään haurautemme. Ja oppisimme tärkeän asian: niin kuin Betlehemissä, myös meidän kanssamme Jumala mielellään tekee suuria asioita köyhyytemme kautta. Hän asetti koko pelastuksemme tallin seimeen eikä pelkää köyhyyttämme: antakaamme hänen laupeutensa muuttaa kurjuutemme!
Sitä tarkoittaa se, että poika on annettu meille. Mutta enkeli sanoo vielä paimenille: «Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä» (Luuk. 2:12). Tämä merkki, lapsi seimessä, on meitäkin varten, ohjaamaan elämäämme. Betlehemissä, joka tarkoittaa “leivän taloa”, Jumala on seimessä, ikään kuin muistuttaakseen, että elääksemme tarvitsemme häntä niin kuin leipää syödäksemme. Meidän on täytyttävä hänen pyyteettömällä, uupumattomalla, konkreettisella rakkaudellaan. Kuinka monta kertaa me sen sijaan, viihteen, menestyksen ja maailmallisuuden nälässämme, ruokimme elämää ruoilla, jotka eivät tee kylläisiksi ja jättävät meidät sisäisesti tyhjiksi! Herra valitti profeetta Jesajan suulla, että vaikka härkä ja aasi tuntevat seimensä, me, hänen kansansa, emme tunne häntä, elämämme lähdettä (vrt. Jes. 1:2-3). Se on totta: kyltymättömässä omistushalussamme juoksemme lukemattomien turhuuden seimien perässä ja unohdamme Betlehemin seimen. Tuo seimi, köyhä kaikesta ja rikas rakkaudesta, opettaa, että elämän ravinto on siinä, että annamme Jumalan rakastaa meitä ja rakastamme toisia. Jeesus antaa meille esimerkin: hän, Jumalan Sana, on pieni lapsi; hän ei puhu, mutta tarjoaa elämän. Me taas puhumme paljon, mutta usein olemme kielitaidottomia hyvyydessä.
Poika on annettu meille. Pienten lasten vanhemmat tietävät, kuinka paljon rakkautta ja kärsivällisyyttä he tarvitsevat. Heitä on ruokittava, hoidettava, kylvetettävä, huolehdittava heidän heikkoudestaan ja tarpeistaan, joita on usein vaikea ymmärtää. Lapsi saa tuntemaan, että olemme rakastettuja, mutta opettaa myös rakastamaan. Jumala on syntynyt lapseksi rohkaistakseen meitä pitämään huolta toisista. Hänen hento itkunsa saa meidät ymmärtämään, kuinka tarpeettomia monet kiukunpuuskamme ovat, ja meillä on niitä niin paljon! Hänen aseistariisuva rakkautensa muistuttaa meille, että meidän ei pidä käyttää aikaamme itsesääliin, vaan lohduttaaksemme kärsivien itkua. Jumala tulee keskuuteemme köyhänä ja tarvitsevana sanoakseen meille, että palvelemalla köyhiä rakastamme häntä. Tästä yöstä lähtien, kuten eräs runoilija kirjoitti, «Jumalan asumus on vieressäni, kalustuksena rakkaus» (E. Dickinson, Poems, XVII).
Poika on annettu meille. Sinä, Jeesus, olet Poika, joka tekee minut lapseksi. Sinä rakastat minua sellaisena kuin olen eikä sellaisena kuin haaveilen olevani; tiedän sen! Syleillen sinua, seimen lasta, hyväksyn jälleen elämäni. Ottaen vastaan sinut, elämän leivän, minäkin haluan antaa elämäni. Sinä joka pelastat minut, opeta minua palvelemaan. Sinä joka et jätä minua yksin, auta minua lohduttamaan veljiäsi ja sisariasi, koska tiedät, että tästä yöstä lähtien kaikki ovat veljiäni ja sisariani.
Franciscus
