Eurooppalainen kansalaisaloite ihmisalkioiden suojaksi: Yksi meistä

Euroopan unionin alueella, myös Suomessa, kerätään nimiä tukemaan aloitetta, jonka tavoitteena on saada EU kieltämään ”sellainen toiminta, joka edellyttää ihmisalkioiden tuhoamista, erityisesti tutkimuksen, kehitysavun ja yleisen terveydenhuollon piirissä, ja lopettaa tällaisen toiminnan rahoitus”.

Nimenkeruussa on kyse uudenlaisesta, Euroopan Komission hiljattain käyttöönottamasta Eurooppalaisesta kansalaisaloitteesta. Sen avulla miljoona EU-kansalaista voi yhdessä pyytää komissiota tekemään säädösehdotuksen tärkeänä pitämästään aiheesta.

Säädösehdotuksen hyväksyminen vahvistaisi merkittävästi ihmiselämän suojaa sen alkuvaiheissa. Sitä tukevat useat elämän arvokkuuden puolesta työtä tekevät järjestöt ja yhteisöt Euroopan eri puolilta.

Kansalaisaloitteen voi allekirjoittaa internetissä.

KATT