Paavin ja ekumeenisen patriarkan yhteinen julistus
Pyhän isän Franciscuksen ja ekumeenisen patriarkan Bartholomeos I:n
Yhteinen julistus
Apostolinen delegaatio (Jerusalem)
Sunnuntaina 25. toukokuuta 2014
1. Niin kuin kunnioitetut edeltäjämme paavi Paavali VI ja ekumeeninen patriarkka Athenagoras, jotka tapasivat täällä Jerusalemissa 50 vuotta sitten, myös me, paavi Franciscus ja ekumeeninen patriarkka Bartholomeos, halusimme tavata Pyhällä maalla, sillä täällä “meidän yhteinen Lunastajamme, Kristus Herra, eli, opetti, kuoli, nousi kuolleista ja astui ylös taivaaseen, josta hän lähetti Pyhän Hengen syntyvän kirkon ylle” (Paavi Paavali VI:n ja patriarkka Athenagoraksen Yhteinen kommunikea, joka julkaistiin heidän tapaamisensa jälkeen 6.1.1964). Tämä meidän tapaamisemme, jälleen yksi Rooman ja Konstantinopolin kirkkojen piispojen kohtaaminen, kirkkojen, jotka ovat vastaavasti kahden apostoliveljeksen Pietarin ja Andreaksen perustamat, on meille syvän hengellisen ilon lähde. Se on erinomainen tilaisuus tarkastella välillämme olevien siteiden syvyyttä ja autenttisuutta. Nämä siteet ovat hedelmä siitä armontäyteisestä matkasta, jolla Herra on ohjannut meitä aina tuosta autuaasta päivästä 50 vuoden takaa.
2. Veljellinen kohtaamisemme tänään on uusi ja välttämätön askel matkalla kohti ykseyttä, johon vain Pyhä Henki voi johdattaa meitä: nimittäin yhteyteen oikeutetussa moninaisuudessa. Muistamme kiitollisina niitä askeleita, joita Herra on jo saanut meidät astumaan. Paavi Paavali VI:n ja patriarkka Athenagoraksen syleily täällä Jerusalemissa, kun hiljaisuutta oli jatkunut monta sataa vuotta, avasi tien merkittävälle eleelle: molemminpuolisten ekskommunikaatiojulistusten poistamiselle muistista ja kirkon keskeltä. Tätä seurasivat vastavuoroiset vierailut Rooman ja Konstantinopolin istuinten välillä, säännöllinen kirjeenvaihto ja myöhemmin vielä autuaasti edesmenneiden paavi Johannes Paavali II:n ja patriarkka Dimitriosin tekemä päätös aloittaa teologinen totuuden vuoropuhelu katolilaisten ja ortodoksien välillä. Näiden vuosien aikana Jumala, kaiken rauhan ja rakkauden lähde, on opettanut meitä pitämään toisiamme saman kristillisen perheen jäseninä ainoan Herran ja Pelastajan, Kristuksen Jeesuksen alaisina ja rakastamaan toinen toisiamme, niin että voisimme tunnustaa uskomme samaan Kristuksen evankeliumiin, niin kuin apostolit olivat sen saaneet ja ekumeeniset kirkolliskokoukset ja kirkkoisät sen ilmaisivat ja välittivät meille. Täysin tietoisina siitä, ettemme vielä ole saavuttaneet täyttä yhteyttä, me tänään vahvistamme sitoumuksemme kulkea edelleen yhdessä kohti sitä ykseyttä, jota Kristus Herra pyysi Isältä, “jotta kaikki olisivat yhtä” (Joh. 17:21).
3. Olemme hyvin tietoisia siitä, että ykseys ilmenee rakkaudessa Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan. Siksi me odotamme innokkaan toivon vallassa sitä päivää, jolloin voimme vihdoin yhdessä osallistua eukaristian juhla-aterialle. Kristittyinä meidät on kutsuttu ottamaan vastaan tämä eukaristisen kommuunion lahja — pyhän Ireneos Lyonilaisen mukaan (Heresioita vastaan, IV, 18, 5, PG 7, 1028) — yhden uskon tunnustamisen, kestävän rukouksen, sisäisen kääntymyksen, elämän uudistamisen ja veljellisen vuoropuhelun hengessä. Saavuttamalla tämän tavoitteen me osoitamme maailmalle Jumalan rakkauden, jonka kautta meidät voi tuntea Jeesuksen Kristuksen todellisiksi opetuslapsiksi (vrt. Joh. 13:35).
4. Tätä tarkoitusta varten Yhteisen kansainvälisen komission teologinen vuoropuhelu on tarjonnut perustavanlaatuisen panoksen katolilaisten ja ortodoksien välisen täyden yhteyden etsinnässä. Sittemmin paavi Johannes Paavali II:n ja paavi Benedictus XVI:n sekä patriarkka Dimitrioksen aikana teologisissa tapaamisissa saavutettu edistyminen on ollut merkittävää. Tänään me voimme ilmaista syvän kiitollisuutemme tähän mennessä tehtyjen saavutusten takia, samoin kuin sitä työtä kohtaan, mitä parhaillaan tehdään. Ei ole kysymys pelkästä teoreettisesta toiminnasta, vaan työstä totuudessa ja rakkaudessa, työstä, joka vaatii molemmilta osapuolilta toisten traditioiden yhä syvempää tuntemusta, jotta niitä voitaisiin ymmärtää ja niistä voitaisiin ottaa oppia. Siksi me vahvistamme vielä kerran, että teologinen vuoropuhelu ei tavoittele pienintä yhteistä teologista nimittäjää, jonka varaan saadaan tehtyä kompromissi. Se perustuu ennemminkin pyrkimykseen syventää käsitystä totuudesta kokonaisuudessaan, siitä totuudesta, jonka Kristus on lahjoittanut kirkolleen ja josta me Pyhän Hengen liikuttamina tulemme yhä paremmin tietoisiksi. Vahvistamme siksi yhdessä, että uskollisuutemme Herralle edellyttää veljellistä kohtaamista ja todellista vuoropuhelua. Tällainen yhteinen etsintä ei vie meitä kauemmas totuudesta, vaan päinvastoin lahjojen vaihtamisen kautta se vie meitä Hengen johdattamina kohti koko totuuden tuntemista (vrt. Joh. 16:13).
5. Vaikka nyt olemmekin yhä vielä matkalla kohti täyttä yhteyttä, meillä on kuitenkin jo nyt velvollisuus antaa yhteinen todistus Jumalan rakkaudesta kaikkia ihmisiä kohtaan työskentelemällä yhdessä ihmiskunnan palveluksessa. Erityisesti meidän on puolustettava ihmispersoonan arvokkuutta elämän joka vaiheessa ja avioliittoon perustuvan perheen pyhyyttä, edistettävä rauhaa ja yhteistä hyvää sekä vastattava kärsimykseen, joka yhä vieläkin vaivaa maailmaamme. Tunnustamme, että nälkä, köyhyys, lukutaidottomuus ja hyvyyksien epätasainen jakautuminen ovat edelleen ratkaisua vailla. On meidän velvollisuutemme yrittää rakentaa sellaista yhteiskuntaa, joka olisi oikeudenmukainen ja inhimillinen ja jossa kukaan ei kokisi olevansa ulkopuolinen tai syrjäytetty.
6. Olemme syvästi vakuuttuneita siitä, että ihmisperheen tulevaisuus riippuu myös siitä, miten osaamme suojella — sekä viisaasti että rakastavasti, oikeudenmukaisesti ja reilusti — luomakunnan lahjaa, jonka Luoja on uskonut meille. Myönnämme katuen, että olemme kohdelleet planeettaamme kaltoin, mikä Jumalan silmissä on syntiä. Uudestaan tunnustamme vastuumme ja velvollisuutemme edistää nöyryyden ja kohtuuden henkeä, jotta kaikki voisivat huomata, että on välttämätöntä kunnioittaa luomakuntaa ja pitää siitä hyvää huolta. Yhdessä me sitoudumme lisäämään tietoisuutta luomakunnan hoitamisesta; me vetoamme kaikkiin hyvän tahdon ihmisiin, jotta etsittäisiin tapoja elää roskaamatta ja säästäväisesti, ahneus vähenisi ja anteliaisuus lisääntyisi Jumalan maailman suojelemiseksi ja hänen ihmistensä hyödyksi.
7. On olemassa myös kiireellinen tarve tehokkaalle kristittyjen keskinäiselle yhteistyölle, jotta kaikkialla taattaisiin oikeus tunnustaa julkisesti omaa uskoa ja että sitä, mitä kristinusko tarjoaa nyky-yhteiskunnalle ja -kulttuurille, kohdeltaisiin reilulla tavalla. Tässä yhteydessä kehotamme kaikkia kristittyjä edistämään autenttista vuoropuhelua juutalaisuuden, islamin ja muiden uskonnollisten traditioiden kanssa. Välinpitämättömyys ja molemminpuolinen tietämättömyys voivat vain johtaa epäluottamukseen ja, ikävä kyllä, jopa konflikteihin.
8. Täältä Jerusalemista, pyhästä kaupungista käsin me ilmaisemme jakamamme syvän huolen kristittyjen tilanteesta Lähi-idässä ja heidän oikeudestaan pysyä täysivaltaisina kansalaisina kotimaissaan. Luottavaisina me käännymme kaikkivaltiaan ja laupiaan Jumalan puoleen rukoillen rauhaa Pyhälle maalle ja koko Lähi-itään. Rukoilemme erityisesti Egyptin, Syyrian ja Irakin kirkkojen puolesta, jotka ovat kärsineet eniten viimeaikaisten tapahtumien johdosta. Me kannustamme kaikkia osapuolia uskonnollisista vakaumuksistaan huolimatta jatkamaan työtä sovinnon aikaansaamiseksi ja kansojen oikeuksien oikeudenmukaisen tunnustamisen puolesta. Olemme vakuuttuneita siitä, että eivät aseet, vaan vuoropuhelu, anteeksiantaminen ja sovinto ovat ainoat välineet, joiden avulla rauha voidaan saavuttaa.
9. Tässä historiallisessa tilanteessa, jota leimaavat väkivalta, välinpitämättömyys ja itsekkyys, monet miehet ja naiset kokevat kadottaneensa suunnan elämästään. Juuri yhteisellä todistuksella evankeliumin ilosanomasta me voimme auttaa meidän aikamme ihmistä löytämään uudelleen tien, joka vie hänet totuuteen, oikeudenmukaisuuteen ja rauhaan. Yksimielisinä tavoitteissamme ja muistaen 50 vuoden takaisen esimerkin, jonka paavi Paavali VI ja patriarkka Athenagoras antoivat täällä Jerusalemissa, me kutsumme kaikkia kristittyjä yhdessä kaikkiin uskonnollisiin traditioihin kuuluvien uskovien ja kaikkien hyvän tahdon ihmisten kanssa tunnustamaan tämän hetken kiireellisyyden: se kutsuu meitä etsimään ihmisperheen sovintoa ja ykseyttä samalla kuitenkin kunnioittaen oikeutettua erilaisuutta, koko ihmiskunnan ja tulevien sukupolvien parhaaksi.
10. Tällä jakamallamme pyhiinvaelluksella paikalle, jossa yksi ja sama Herramme Jeesus Kristus ristiinnaulittiin, haudattiin ja nousi kuolleista, me osoitamme nöyrästi pyhän Marian, ainaisen Neitsyen esirukousten puoleen tulevat askeleet, joita otamme matkallamme kohti täyttä ykseyttä, ja jätämme Jumalan loppumattoman rakkauden huomaan koko ihmisperheen. “Herra kirkastakoon sinulle kasvonsa ja olkoon sinulle armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan” (4. Moos. 6:25-26).
Jerusalemissa 25. toukokuuta 2014
(työkäännös; alkuperäinen täällä)
