Fides 01/2010: Ajattele globaalisesti, toimi paikallisesti!
Nykyajan suurin haaste on oppia ajattelemaan oikein globaalisesti. Jotkut ovat hyvin oppineet sen ja sanovat: kohtuus kaikessa. Toiset ovat ehkä oppineet sen jo liiankin hyvin niin, että he ovat jo ehtineet häiritä maailman rauhaisaa ja oikeudenmukaista kehitystä. Ilmeisesti ei ole helppoa jakaa maailman yhteisen hyvän kakkua oikein kaikkien maailman asukkaitten kesken.
Toisen maailmansodan jälkeen julistetut ihmisoikeudet ovat pyrkineet tekemään koko maailmalle tunnetuiksi ne prioriteetit, joiden varaan on rakennettava uutta maailmanjärjestystä, jotta keneltäkään ihmiseltä ei enää puuttuisi mahdollisuutta elää ihmisarvon mukaisella tavalla syntymästä kuolemaan saakka.
Kaikilla ihmisillä on synnynnäinen kaipaus elää ihmisarvonsa mukaisella tavalla missä maailman pikku kylässä tahansa he asuvatkin. Tutkimusten mukaan jo äitinsä kohdussa ennen syntymäänsä pieni ihminen kaipaa turvallisuutta, hyväksymistä ja tukea sekä äidiltään että isältään. Tämä on inhimillisen elämän perustarve, vaikka se ilmenee elämän myöhemmissä vaiheissa hiukan toisella tavalla. Turvallisuuden tarpeen tyydytys on tärkeä edellytys ihmisen täysikasvuiseksi aikuiseksi tulemiselle ja aikuisiässä se ilmenee kaipauksena ikuisiin arvoihin, Jumalan totuuden, hyvyyden ja kauneuden salaisuuksiin.
Ihminen kasvaa kieroon, jos hän ei saa turvallisuutta ikänsä ja kehityksensä tason mukaan. Jos hänen läheisensä eivät anna hänelle sitä, hän pyrkii jollakin tavalla kiinnittämään huomiota tarpeeseensa ja täten ikään kuin kerjää elämän turvallisuutta oman persoonansa eheyden kustannuksella.
On itsestään selvää, että lapset itse eivät pysty vetoamaan ihmisoikeuksiin saadakseen, mitä he todella tarvitsevat. Aikuisten tehtävä on antaa ne heille ja mikäli heiltä puuttuisi resursseja, heillä on oikeus pyytää apua kanssaihmisiltä, kunnalta tai valtiolta. Kuitenkaan ihmisoikeudet eivät ole niin kuin yksittäisiä raamatunlauseita, joilla voimme vaatia mitä tahansa ja ylimielisesti piiskata toisiamme, jos emme saa haluamaamme. Pikemminkin ihmisoikeuksien tarkoitus on ensi sijassa palvella yleistä hyvää, puolustaa ja järjestää yhteiskunnan ihmisystävällisyyttä, jotta mahdollisimman monet ihmiset voisivat elää rauhassa ja sovussa toistensa kanssa.
Mutta ”kohtuus kaikessa” ja ”maassa maan tavalla”! Joskus on oikeuksien yhteentörmäyksiä. Joskus on myös kulttuurieroja, jotka on otettava huomioon ihmisoikeuksien tulkinnassa. Valitettavasti niitä toistaiseksi ei vielä ole kylliksi huomioitu lainsäädännössä, jos ylipäänsä se olisi tarpeellista. Onhan olemassa myös terve talonpoikaisjärki, joka auttaa erottamaan olennaisen epäolennaisesta. Esimerkiksi, kun lainkuuliainen ajaa autoa maassa, jossa ihmiset noudattavat toisella tavalla liikennesääntöjä kuin hänen kotimaassaan, hän voi aiheuttaa onnettomuuksia, kun taas toiset helposti välttävät ne. Miksi? Juuri sen takia, että hän ajattelee ensi sijassa liikenteessä omia oikeuksiaan eikä osaa tai halua sopeutua paikallisen liikenteen yleiseen ajotapaan. Paikallisesti ajateltuna tämä ajotapa on aivan turvallinen ja ihme kyllä estää jopa liikenteen ruuhkautumasta.
Katolisen kirkon sosiaali- ja yhteiskuntaopissa on neljä pylvästä: ihmisarvo, subsidiaarisuus eli lähivastuu, solidaarisuus ja yhteinen hyvä. Yhdessä nämä palvelevat ihmisten kokonaisvaltaista integraatiota yhteiskuntaelämään.
Viimeisessä kiertokirjeessään ”Rakkaus totuudessa” paavi Benedictus XVI on käyttänyt tätä käsitettä 22 kertaa korostaen sitä kirkon sosiaaliopin kattavana ideana. Tämä oppi ei ole yliluonnollista viisautta, vaan niin kuin ihmisoikeudet luonnollisen viisaan pohdiskelun tulos. Sen takia hänen mielestään tavallinen järkevä ihminen, myös ateisti, voi ymmärtää sen.
Sitä paitsi ”kokonaisvaltaisen integraation” käsite on sopusoinnussa Jumalan rakkauden käskyn toisen osan kanssa, joka sanoo että on rakastettava lähimmäistään niin kuin itseään. Se muistuttaa Herramme kehotuksesta, että kaikki, minkä te tahdotte ihmisten tekevän teille, teidän on tehtävä heille (Mt. 7:12 ja Lk. 6:31).
Kirkon rakastaman subsidiaarisuuden eli lähivastuun ominaisuus on nimenomaan kunnioittaa ihmisten ja kansojen vapautta järjestää mahdollisimman pitkälle oma-aloitteisesti ja vastuullisesti dialogihengessä toimintansa yhteiskuntansa hyväksi.
Tällöin käytännössä paikallistasolla ihmisoikeuksien tulkinta ei saisi aiheuttaa turhia riitoja, koska se pitää silmällä kaikkien ihmisten yhteistä hyvää. Sen puolesta jokaisen on oltava valmis hiukan tinkimään omista oikeuksistaan. Se edistää tällä tavalla pysyvää rauhaa meissä itsessämme, elinympäristössämme ja maailmassa.
Kerran puhuessaan armahtavaisuuden ja laupeuden parantavasta merkityksestä sosiaali- ja yhteiskuntaelämässä tunnettu hengellisten kirjojen kirjoittaja Henri Nouwen muistutti kuulijoitaan siitä, että me ihmiset olemme kilpailevia olentoja. Haluamme aina olla parempia kuin muut jopa lainkuuliaisuudessa. Hänen mielestään meidän ei onnistuisi koskaan irrottautua tästä kilpailuhengestä, ellei Kristus, Vapahtajamme, auttaisi meitä ihmisiä välittämään toisistamme myötätunnon ja armahtavaisuuden hengessä.
isä Frans
