Hiippakunnan asiainhoitajan viesti 21.3.2020
Rakkaat veljet ja sisaret!
Kirjoitan teille Helsingin hiippakunnan asiainhoitajana tänä hyvin vaikeana aikana, mutta myös kristittynä teidän kanssanne. Uskon, että jokainen meistä on joutunut koville näinä päivinä, eivätkä vaikeudet valitettavasti lähiaikoina näytä hellittävän.
Uskomme on opettanut meille, että juuri näissä hetkissä, joita elämän aikana on monta, ja jopa kovempia, Kristus ja Jumalan sana ovat varmoja turvapaikkoja, joista voimme ammentaa voimaa ja valoa löytääksemme jälleen rauhan ja varmuuden myrskyn keskellä.
Monesti evankeliumeissa puhutaan myrskystä, yöstä, ahdistuksesta. Sana ”ahdistus” hepreaksi muistuttaa sanaa ”Egypti”. Eli aina kun Raamatussa sanotaan, että Herra on vapauttanut Israelin kansan Egyptistä, heprealainen kuulee samalla, että Jumala on vapauttanut kansansa ahdistuksesta, loppujen lopuksi kuolemasta.
Juuri tämä on meidän uskomme perusta: Herramme, Jumalamme, on voimakkaampi, hän on suurempi kuin farao, kuin pelko, kuin jopa kuolema. Hän voi ja tahtoo vapauttaa meidät.
Markuksen evankeliumissa on tunnettu kohta, jossa opetuslapset lähtevät vastarannalle illan tultua. ”Äkkiä nousi kova myrskytuuli ja aallot löivät veneeseen, niin että se oli täyttymäisillään. Mutta Jeesus vain nukkui veneen perässä nojaten päänaluseen” (Mark. 4:37-38). Joskus voi tuntua juuri tältä, että Herra nukkuu keskellä myrskyä. Tätäkin aikaa voimme verrata myrskyyn. Mitä voimme tehdä? ”Opetuslapset herättivät hänet ja sanoivat: ’Opettaja, etkö näe, me hukumme!’”. On herätettävä Kristus. Mutta miten? Rukouksella.
Rakkaat veljet ja sisaret, paastonaikamme alkaa nyt. Rukous on voimakas, kun se syntyy uskossa. Kristus lohduttaa meitä sanoen: ”Mitä tahansa te uskossa rukoillen pyydätte, sen te saatte” (Matt. 21:22). Suurin vaara kirkolle on menettää usko. Tämä aika on otollinen aika, jolloin voimme vahvistaa uskoamme rohkaisemalla toinen toisiamme. Olemme kutsutut pysymään ykseydessä. Nyt on hetki, jolloin voimme kirkkona julistaa maailmalle, että Jumala on se kallio, joka ei ikinä horju eikä petä. Voimme yhtyä psalmistan sanoihin: ”Minä rakastan sinua, Herra, sinä olet minun voimani. Sinä päästit minut turvaan, sinä olet vuorilinnani. Jumalani, sinuun minä turvaudun, sinä olet kallio, olet kilpeni, sinulta saan avun ja suojan” (Ps. 18:2-3).
Tämä on aika, jolloin olemme kutsutut kääntymään olennaiseen meidän elämässämme. Se, mikä todella on pysyvää elämässämme, on rakkaus, Jumalan rakkaus. Haluan kovasti rohkaista teitä kaikkia, veljet ja sisaret. Älkää pelätkö! Herra on kanssamme juuri nyt, erityisesti nyt!
Minulle tuottaa eniten kärsimystä se, ettemme toistaiseksi voi kokoontua rakkaissa seurakunnissamme ja viettää yhdessä eukaristiaa. Mutta olen varma, että monet paimenet yrittävät tavoittaa teidät kaikki niillä monilla välineillä, joita tänään on käytettävissä. Kutsun kaikkia, erityisesti perheitä, löytämään aikaa yhteiselle rukoukselle varsinkin sunnuntaina Jumalan sanan äärellä. Nyt on otollinen aika löytää jälleen ruusukkorukous. Marian armon ja lempeyden kautta voimme ammentaa voimaa kohdataksemme sen, mikä meitä odottaa tulevaisuudessa.
Evankeliumin kohdan lopussa Kristus herää. ”Silloin hän nousi, nuhteli tuulta ja käski merta: ’Vaikene, ole hiljaa!’ Tuuli asettui, ja tuli aivan tyven” (Mark. 4:39). Herra on läsnä meidänkin kanssamme ja voi tehdä suurimman ihmeen, rauhoittaa sydämemme. Hänen antamansa rauha on voimakkaampi kuin kärsimys, kuin toivottomuus tai pelko. Eläkäämme, veljet ja sisaret, tämä ainutlaatuinen paastonaika varmoina siitä, että Herra on ylösnoussut ja rakastaa meitä kaikkia. Emme ole yksin! Hän on kanssamme!
Rukoilen teidän kaikkien puolesta, ja aivan erityisesti sairaiden puolesta!
Muistakaa myös minua rukouksissanne,
isä Marco
