Jumalan pohjaton rakkaus
Helsingin piispan Teemu Sipon SCJ saarna.
(Vuoden 30. sunnuntai, A)
Rakkaat kristityt,
Itävaltalaisella kirjailijalla Rainer Maria Rilkellä on pieni muisto ajoilta, jolloin hän oleskeli ensimmäisiä kertoja Pariisissa. Hän kulki tuolloin päivittäin erään ystävänsä kanssa lounaalle jonkun aukion poikki. Siellä istui kerjäläisnainen aina samassa paikassa. Katsomatta kehenkään, sanomatta sanaakaan tämä vain ojensi kättään.
Rilke ei koskaan antanut mitään. Sitä vastoin kyllä hänen seuralaisensa silloin tällöin kolikon, pari. Ystävä kyseli syytä Rilkeltä, johon hän vastasi: “Täytyy lahjoittaa jotakin hänen sydämelleen, ei ainoastaan hänen käsiinsä.” Parin päivän kuluttua Rilke toi mukanaan vasta avautuneen valkoisen ruusun ja ojensi sen naiselle ja oli aikeissa poistua, kun tapahtuikin jotain odottamatonta: Kerjäläisnainen katsoi antajaa, nousi vaivalloisesti jaloilleen, kosketti hänelle vieraan miehen kättä, suuteli sitä ja lähti ruusuineen pois. Viikon ajan nainen pysyi poissa aukiolta. Rilken ystävä yritti keksiä syytä siihen ja ajatteli, että nainen saa nyt jossain muualla almuja. Mutta sitten kerjäläinen ilmestyi uudelleen vanhalle paikalleen. Hän oli yhtä mykkä ja liikkumaton, käsi ojossa, niin kuin ennenkin. Ystävä kysyi: “Millä hän on mahtanut elää koko viikon?” Rilke vastasi: “Hän on elänyt ruususta.”
Rakkaat kristityt, niin kuin nainen Rilken kertomuksessa me kaikki olemme eräässä mielessä kerjäläisiä: me ihmiset tarvitsemme toista ihmistä, joka kääntyy puoleemme, joka hyväksyy meidät, joka antaa meille tunnustusta, joka välittää meistä. Ei ole mikään sattuma, että Jeesuksen pääkäsky ja itse asiassa kaikkien käskyjen yhteenveto, sisältyy tänään kuultuun evankeliumiin: “Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.”
Jeesus ei olisi voinut asettaa tätä käskyä ja vaatimusta ellei hän olisi uskonut vakaasti, että Jumala itse rakastaa pohjattomasti ja mitään edellyttämättä ihmisiä, jokaista ihmistä. Tämä on Jeesuksen sanoman ydin. Tämän hän osoitti kertomuksillaan tuhlaajapojasta ja armahtavasta isästä, laupiaasta samarialaisesta ja hyvästä paimenesta. Jeesus itse kulki Palestiinassa tehden hyvää, auttaen, parantaen, syntejä anteeksi antaen ja meni jopa ristinkuolemaan meidän edestämme. Meidän ihmisten suurena tehtävänä on ottaa tämä sanoma vastaan: Jumala rakastaa meitä enemmän kuin voimme kuvitellakaan.
Kaikille usko tähän ei ole helppoa. On monia, joilla on niin kovat elämänkokemukset, että he eivät kykene ottamaan sitä vastaan. Ehkä he sanovat: “Uskon kyllä, että Jumala rakastaa kaikkia, mutta ei minua, ei minua. Tämän asenteen takana on usein se kokemus, ettei ole koskaan saanut rakkautta osakseen. Tarvitaan joskus paljon aikaa ja uskon kypsymistä ennen kuin joku voi lopulta uskoen tunnustaa: “Jumala ottaa minut vastaan sellaisena kuin olen, kaikkine hyvine ja huonoine puolineni, ilman ehtoja. Vaikka kukaan muu ei välittäisi minusta, hän on se, joka kääntyy aina uudestaan uskollisesti puoleeni ja pelastaa minut.”
Tästä uskosta ja luottamuksesta Jumalaan syntyy syvä rauha ja ilo ihmiseen. Siitä versoo myös kiitollisuus ja rakkaus Jumalaa kohtaan “koko sydämestä, koko sielusta ja koko mielestä”. Jumalan rakkauden kautta ihminen saa ikään kuin lahjaksi itse itsensä. Ihminen voi sanoa itselleen: Olen Jumalalle kallisarvoinen, olen hänen rakastettu lapsensa. Voin hyväksyä itseni, ottaa itseni vastaan, rakastaa itseäni.
Tästä kasvaa halu noudattaa Jumalan tahtoa ja rakkaus myös lähimmäisiä kohtaan, koska oivallan, että Herra rakastaa paitsi minua, kaikkia lapsiaan. “Rakasta lähimmäistä, niin kuin itseäsi”, sanoo Jeesus. Näin ihminen saa paitsi lahjaksi rakkauden, myös tehtävän osoittaa sitä muillekin.
Alussa kuultu kertomus joltain Pariisin aukiolta on yksi osoitus lähimmäisenrakkaudesta ja siitä miten tärkeää sen vastaanottaminen ja toteuttaminen on. Rakkaudella on tuhansia keinoja ja tapoja astua ihmisen elämään. Meillä jokaisella on mahdollisuus osoittaa sitä omassa ympäristössämme. Tarvitsemme siihen kuitenkin jatkuvasti uutta rohkeutta ja intoa. Tarvitsemme jatkuvasti yhteyttä Kristukseen. Hän tekee epäitsekkään rakkauden meille mahdolliseksi. “Kristus keskellämme” on ekumeenisen rukouksemme ja vaelluksemme teemana. Kristus on Jumalan rakkauden ilmentymä, manifestaatio meidän keskellämme. Vetäköön hän meitä puoleensa, yhdistäköön hän meidät itseensä ja toinen toisiimme, niin että olisimme yhtä yhdessä hänen kanssaan. Aamen.
+ Teemu Sippo SCJ
Helsingin piispa
Saarna pidetty Pyhän Henrikin katedraalin päämessussa 23.10.2011 sekä ekumeenisessa radiojumalanpalveluksessa.
