Lukukappaleet 28.4.2019 alkavalle viikolle

28.4.2019 Pääsiäisen 2. sunnuntai eli Jumalan laupeuden sunnuntai – vuosi C

Ensimmäinen lukukappale (Ap.t. 5:12-16)

Herraan uskovien määrä kasvoi yhä, niin miesten kuin naistenkin.

Luemme Apostolien teoista.

Apostolien kätten kautta tapahtui kansan keskuudessa monia tunnustekoja ja ihmeitä. Uskovat pitivät yhtä ja kokoontuivat Salomon pylväikössä; kukaan muu ei rohjennut liittyä heidän seuraansa. Mutta kansa piti heitä suuressa arvossa, ja Herraan uskovien määrä kasvoi yhä, niin miesten kuin naistenkin. Ihmiset toivat sairaita kaduille ja panivat heidät vuoteille ja paareille, jotta Pietarin kulkiessa ohi edes hänen varjonsa koskettaisi jotakuta heistä. Myös Jerusalemin ympärillä olevista kaupungeista tuli ihmisiä suurin joukoin. He toivat mukanaan sairaita ja saastaisten henkien vaivaamia, ja kaikki nämä tulivat terveiksi.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Vuoropsalmi (Ps. 118:2-4, 22-24, 25-27a. – 1)

Kertosäe:            Kiittäkää Herraa! Hän on hyvä, iäti kestää hänen armonsa.

tai:                       Halleluja.

Julista, sinä Israelin kansa: iäti kestää hänen armonsa.
Julista, sinä Aaronin suku: iäti kestää hänen armonsa.
Julistakaa, te Herran palvelijat: iäti kestää hänen armonsa. Kertosäe

Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on nyt kulmakivi.
Herra tämän teki, Herra teki ihmeen silmiemme edessä.
Tämän päivän on Herra tehnyt,
iloitkaamme ja riemuitkaamme siitä! Kertosäe

Herra, anna meille apusi! Oi Herra, anna menestys!
Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä.
Me siunaamme teitä Herran huoneesta.
Herra on Jumala! Hän antoi valonsa meille. Kertosäe

Toinen lukukappale (Ilm. 1:9-11a, 12-13, 17-19)

Minä olin kuollut, mutta nyt minä elän, elän aina ja ikuisesti.

Luemme Ilmestyskirjasta.

Minä, veljenne Johannes, jolla on sama ahdinko, valtakunta ja Jeesukselta tuleva kestävyys kuin teillä, olin joutunut Patmos-nimiselle saarelle, koska olin julistanut Jumalan sanaa ja todistanut Jeesuksesta. Herran päivänä Henki valtasi minut, ja minä kuulin takaani kovan äänen, kuin olisi torveen puhallettu. Ääni sanoi: ”Kirjoita, mitä näet, ja lähetä kirja seitsemälle seurakunnalle.”

Käännyin nähdäkseni, mikä ääni minulle puhui, ja kun käännyin, näin seitsemän kultajalkaista lamppua ja lamppujen keskellä hahmon, joka oli Ihmisen Pojan kaltainen. Hänellä oli yllään pitkä viitta ja rinnan ympärillä kultainen vyö. Hänet nähdessäni minä vaivuin hänen jalkoihinsa kuin kuollut. Mutta hän laski oikean kätensä päälleni ja sanoi: ”Älä pelkää. Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, iäti elävä. Minä olin kuollut, mutta nyt minä elän, elän aina ja ikuisesti. Minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet. Kirjoita siis, mitä näet: se, mikä on nyt, ja se, mikä on myöhemmin tapahtuva.”

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Halleluja (Joh. 20:29)

Halleluja. Halleluja.
Sinä uskot, Tuomas, koska sait nähdä minut, sanoo Herra.
Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.
Halleluja.

Evankeliumi (Joh. 20:19-31)

Kahdeksan päivän kuluttua Jeesus tuli.

+ Luemme pyhästä evankeliumista Johanneksen mukaan.

Viikon ensimmäisenä päivänä opetuslapset olivat illalla koolla lukittujen ovien takana, sillä he pelkäsivät juutalaisia. Yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: ”Rauha teille!” Tämän sanottuaan hän näytti heille kätensä ja kylkensä. Ilo valtasi opetuslapset, kun he näkivät Herran. Jeesus sanoi uudelleen: ”Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät.” Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: ”Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi.”

Yksi kahdestatoista opetuslapsesta, Tuomas, josta käytettiin myös nimeä Didymos, ei ollut muiden joukossa, kun Jeesus tuli. Toiset opetuslapset kertoivat hänelle: ”Me näimme Herran.” Mutta Tuomas sanoi: ”Jos en itse näe naulanjälkiä hänen käsissään ja pistä sormeani niihin ja jos en pistä kättäni hänen kylkeensä, minä en usko.”

Viikon kuluttua Jeesuksen opetuslapset olivat taas koolla, ja Tuomas oli toisten joukossa. Ovet olivat lukossa, mutta yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: ”Rauha teille!” Sitten hän sanoi Tuomaalle: ”Ojenna sormesi: tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni. Älä ole epäuskoinen, vaan usko!” Silloin Tuomas sanoi: ”Minun Herrani ja Jumalani!” Jeesus sanoi hänelle: ”Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.”

Monia muitakin tunnustekoja Jeesus teki opetuslastensa nähden, mutta niistä ei ole kerrottu tässä kirjassa. Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

29.4.2019 ma pyhä Katariina Sienalainen, neitsyt ja kirkonopettaja, Euroopan suojelija, juhla

Ensimmäinen lukukappale (1. Joh. 1:5-2:2)

Jeesuksen veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.

Luemme apostoli Johanneksen ensimmäisestä kirjeestä.

Rakkaani, tämä on se sanoma, jonka olemme Jeesukselta Kristukselta kuulleet ja jonka julistamme teille: Jumala on valo, hänessä ei ole pimeyden häivää. Jos sanomme elävämme hänen yhteydessään mutta vaellamme pimeässä, me valehtelemme emmekä seuraa totuutta. Mutta jos me vaellamme valossa, niin kuin hän itse on valossa, meillä on yhteys toisiimme ja Jeesuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä. Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Jos väitämme, ettemme ole syntiä tehneet, teemme hänestä valehtelijan eikä hänen sanansa ole meissä.

Rakkaat lapset! Kirjoitan tämän teille, jotta ette tekisi syntiä. Jos joku kuitenkin syntiä tekee, meillä on Isän luona puolustaja, joka on vanhurskas: Jeesus Kristus. Hän on meidän syntiemme sovittaja, eikä vain meidän vaan koko maailman.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Vuoropsalmi (Ps. 103:1-2, 3-4, 8-9, 13-14, 17-18a. ‒ 1a)

Kertosäe:                           Ylistä Herraa, minun sieluni.

Ylistä Herraa, minun sieluni, ja kaikki mitä minussa on,
ylistä hänen pyhää nimeään.
Ylistä Herraa, minun sieluni,
älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt. Kertosäe

Hän antaa anteeksi kaikki syntisi
ja parantaa kaikki sairautesi.
Hän päästää sinut kuoleman otteesta
ja seppelöi sinut armolla ja rakkaudella. Kertosäe

Anteeksiantava ja laupias on Herra.
Hän on kärsivällinen ja hänen armonsa on suuri.
Ei hän iäti meitä syytä,
ei hän ikuisesti pidä vihaa. Kertosäe

Niin kuin isä armahtaa lapsiaan,
niin armahtaa Herra niitä, jotka pelkäävät häntä.
Hän tuntee meidät ja tietää meidän alkumme,
muistaa, että olemme maan tomua. Kertosäe

Herran armo pysyy ajasta aikaan,
se on ikuinen niille, jotka pelkäävät häntä.
Polvesta polveen ulottuu hänen vanhurskautensa kaikkiin,
jotka pysyvät hänen liitossaan. Kertosäe

Halleluja (vrt. Matt. 11:25)

Halleluja. Halleluja.
Ylistetty olet sinä, Isä, taivaan ja maan Herra,
sillä sinä ilmoitit valtakunnan salaisuudet lapsenmielisille.
Halleluja.

Evankeliumi (Matt. 11:25-30)

Olet salannut tämän viisailta ja oppineilta mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille.

+ Luemme pyhästä evankeliumista Matteuksen mukaan.

Siihen aikaan Jeesus sanoi: ”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä että olet salannut tämän viisailta ja oppineilta mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt. Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni. Poikaa ei tunne kukaan muu kuin Isä eikä Isää kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.

Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minulta: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.”

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

30.4.2019 ti pääsiäisajan messu, tai pyhä Pius V, paavi

Ensimmäinen lukukappale (Ap.t. 4:32-37)

Yksi sydän ja yksi sielu.

Luemme Apostolien teoista.

Koko uskovien joukolla oli yksi sydän ja yksi sielu. Kukaan ei pitänyt omanaan sitä, minkä omisti, vaan kaikki oli heille yhteistä. Apostolit todistivat voimallisesti Herran Jeesuksen ylösnousemuksesta, ja Jumalan armo oli heidän kaikkien osana runsain määrin. Kukaan ei kärsinyt puutetta. Ne, jotka omistivat tilan tai talon, myivät sen ja luovuttivat kauppasumman apostolien haltuun, ja näiltä jokainen sai rahaa tarpeensa mukaan. Myös Joosef, Kyproksesta kotoisin oleva leeviläinen, jota apostolit kutsuivat Barnabakseksi ‒ nimi merkitsee: rohkaisija ‒ myi omistamansa pellon ja toi rahat apostolien jaettavaksi.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Vuoropsalmi (Ps. 93:1ab, 1c-2, 5. ‒ 1a)

Kertosäe:                           Herra on kuningas! Mahti on hänen viittanaan.

tai:                                      Halleluja.

Herra on kuningas!
Mahti on hänen viittanaan,
hän on vyöttäytynyt,
kietonut vyötäisilleen voiman! Kertosäe

Maanpiiri on lujalla perustalla, se ei horju.
Sinun valtaistuimesi on luja,
se on ollut luja halki aikojen.
Sinä olet ollut iäti. Kertosäe

Sinun säädöksesi, Herra, ovat lujat ja varmat,
pyhänä hohtaa sinun temppelisi
ajasta aikaan. Kertosäe

Halleluja (Joh. 3:15)

Halleluja.Halleluja.
Ihmisen Poika on korotettava,
jotta jokainen, joka uskoo häneen, saisi iankaikkisen elämän.
Halleluja.

Evankeliumi (Joh. 3:7-15)

Kukaan ei ole noussut taivaaseen, paitsi hän, joka on taivaasta tänne tullut: Ihmisen Poika.

+ Luemme pyhästä evankeliumista Johanneksen mukaan.

Siihen aikaan Jeesus sanoi Nikodemokselle: ”Älä kummeksu sitä, että sanoin sinulle: ’Teidän täytyy syntyä uudesti.’ Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita.”

”Miten tämä kaikki on mahdollista?” Nikodemos kysyi. Jeesus vastasi: ”Etkö sinä, Israelin opettaja, ymmärrä sitä? Totisesti, totisesti: me puhumme mitä tiedämme ja todistamme siitä mitä olemme nähneet, mutta te ette ota vastaan meidän todistustamme. Jos te ette usko, kun puhun teille tämän maailman asioista, kuinka voisitte uskoa, kun puhun taivaallisista! Kukaan ei ole noussut taivaaseen, paitsi hän, joka on taivaasta tänne tullut: Ihmisen Poika. Niin kuin Mooses autiomaassa nosti käärmeen korkealle, niin on myös Ihmisen Poika korotettava, jotta jokainen, joka uskoo häneen, saisi iankaikkisen elämän.”

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

1.5.2019 ke pääsiäisajan messu, tai pyhä Joosef, työläinen

Ensimmäinen lukukappale (Ap.t. 5:17-26)

Ne miehet, jotka te panitte vankilaan, ovat täällä temppelissä ja opettavat kansaa.

Luemme Apostolien teoista.

Niinä päivinä kiihko valtasi ylipapin ja hänen kannattajansa, koko saddukeusten ryhmäkunnan. He ottivat kiinni apostolit ja panivat heidät vankilaan. Mutta yöllä Herran enkeli avasi vankilan ovet, vei heidät ulos ja sanoi: ”Lähtekää täältä. Menkää temppeliin ja julistakaa kansalle kaikki tämän uuden elämän sanat.” Apostolit tekivät niin. Kun päivä koitti, he menivät temppeliin ja alkoivat opettaa.

Ylipappi ja hänen lähimmät miehensä kutsuivat heti aamulla koolle Suuren neuvoston, kaikki Israelin kansan vanhimmat, ja lähettivät noutamaan apostoleja vankilasta. Sinne tultuaan palvelijat eivät kuitenkaan löytäneet heitä. He palasivat ja kertoivat: ”Me näimme omin silmin, että vankila oli tarkoin lukittu ja vartijat seisoivat ovilla, mutta kun avasimme oven, emme löytäneet sieltä ketään.” Tämän kuultuaan temppelivartioston päällikkö ja ylipapit olivat ymmällä eivätkä voineet käsittää, mitä oikein oli tapahtunut. Silloin tuli joku sanomaan: ”Ne miehet, jotka te panitte vankilaan, ovat täällä temppelissä ja opettavat kansaa.” Vartioston päällikkö lähti miehineen noutamaan apostoleita ja toi heidät paikalle. Väkivaltaa he eivät käyttäneet, sillä he pelkäsivät, että kansa voisi kivittää heidät.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Vuoropsalmi (Ps. 34:2-3, 4-5, 6-7, 8-9. – vrt. 7a)

Kertosäe:                            Köyhä huusi apua, ja Herra kuuli häntä.

tai:                                      Halleluja.

Minä tahdon aina ylistää Herraa,
lakkaamatta laulaa hänelle kiitosta!
Herran hyvyyden tähden minä ylistän itseäni onnelliseksi.
Maan hiljaiset kuulevat sen ja iloitsevat. Kertosäe

Tulkaa, kiittäkää minun kanssani Herraa,
kunnioittakaamme yhdessä hänen nimeään!
Minä käännyin Herran puoleen, ja hän vastasi minulle.
Hän vapautti minut kaikesta pelosta. Kertosäe

Ne, jotka katsovat häneen, säteilevät iloa,
heidän kasvonsa eivät punastu häpeästä.
Minä olin avuton ja huusin apua.
Herra kuuli minua ja pelasti minut kaikesta hädästä. Kertosäe

Herran enkeli on asettunut vartioon.
Hän suojaa niitä, jotka palvelevat Herraa, ja pelastaa heidät.
Maistakaa ja katsokaa, kuinka Herra on hyvä!
Onnellinen se, joka turvaa häneen. Kertosäe

Halleluja (Joh. 3:16)

Halleluja. Halleluja.
Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa,
jotta jokainen, joka häneen uskoo, saisi iankaikkisen elämän.
Halleluja.

Evankeliumi (Joh. 3:16-21)

Jumala lähetti Poikansa maailmaan pelastamaan sen.

+ Luemme pyhästä evankeliumista Johanneksen mukaan.

Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.

Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen. Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoan Pojan nimeen. Ja tuomio on tämä: valo on tullut maailmaan, mutta pahojen tekojensa tähden ihmiset ovat valinneet sen asemesta pimeyden. Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi. Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon, jotta kävisi ilmi, että hänen tekonsa ovat lähtöisin Jumalasta.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

tai pyhän Joosefin muistopäivää vietettäessä:

Ensimmäinen lukukappale (1. Moos. 1:26-2:3)

Täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne.

Luemme Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta.

Jumala sanoi: ”Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu.” Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: ”Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne. Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu.” Jumala sanoi vielä: ”Minä annan teille kaikki siementä tekevät kasvit, joita maan päällä on, ja kaikki puut, joissa on siementä kantavat hedelmät. Olkoot ne teidän ravintonanne. Ja villieläimille ja taivaan linnuille ja kaikelle, mikä maan päällä elää ja liikkuu, minä annan ravinnoksi vihreät kasvit.” Niin tapahtui. Ja Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni kuudes päivä. Näin tulivat valmiiksi taivas ja maa ja kaikki mitä niissä on. Jumala oli saanut työnsä päätökseen, ja seitsemäntenä päivänä hän lepäsi kaikesta työstään. Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstään.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

tai:

Ensimmäinen lukukappale (Kol. 3:14-15, 17, 23-24)

Mitä teettekin, tehkää se täydestä sydämestä, niin kuin tekisitte sen Herralle ettekä ihmisille.

Luemme apostoli Paavalin kirjeestä kolossalaisille.

Veljet, kaiken kruunuksi tulkoon rakkaus, sillä se tekee kaiken täydelliseksi. Vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon teidät on yhden ja saman ruumiin jäseninä kutsuttu. Olkaa myös kiitollisia. Mitä teettekin, sanoin tai teoin, tehkää kaikki Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen hänen kauttaan Jumalaa, Isäämme. Mitä teettekin, tehkää se täydestä sydämestä, niin kuin tekisitte sen Herralle ettekä ihmisille. Muistakaa, että saatte Herralta palkan, osuutenne perinnöstä. Palvelkaa Herraa Kristusta.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Vuoropsalmi (Ps. 90:2, 3-4, 12-13, 14+16.– 17c)

Kertosäe:             Anna töillemme menestys, siunaa kättemme työt.

Jo ennen kuin vuoret syntyivät,
ennen kuin maa ja maanpiiri saivat alkunsa,
sinä olit.
Jumala, ajasta aikaan sinä olet. Kertosäe

Sinä annat ihmisten tulla maaksi jälleen
ja sanot: ”Palatkaa tomuun, Aadamin lapset.”
Tuhat vuotta on sinulle kuin yksi päivä,
kuin eilinen päivä, mailleen mennyt, kuin öinen vartiohetki. Kertosäe

Opeta meille, miten lyhyt on aikamme,
että saisimme viisaan sydämen.
Herra, käänny jo puoleemme. Kuinka kauan vielä viivyt?
Armahda meitä, palvelijoitasi! Kertosäe

Ravitse meitä armollasi joka aamu,
niin voimme iloita elämämme päivistä.
Anna palvelijoittesi nähdä suuret tekosi,
anna lastemme nähdä kunniasi loisto. Kertosäe

Halleluja (Ps. 68:20)

Halleluja. Halleluja.
Ylistetty olkoon Herra päivästä päivään.
Meitä kantaa Jumala, meidän apumme.
Halleluja.

Evankeliumi (Matt. 13:54-58)

Eikö hän ole se rakennusmiehen poika?

+ Luemme pyhästä evankeliumista Matteuksen mukaan.

Siihen aikaan Jeesus meni kotikaupunkiinsa. Hän opetti ihmisiä heidän synagogassaan, ja hämmästyksissään he kysyivät: ”Mistä hänellä on tämä viisaus, mistä voima tehdä ihmeitä? Eikö hän ole se rakennusmiehen poika? Eikö hänen äitinsä nimi ole Maria, ja ovathan Jaakob, Joosef, Simon ja Juudas hänen veljiään? Hänen sisarensakin asuvat kaikki täällä missä mekin. Mistä hän on voinut saada tämän kaiken?” Näin he torjuivat hänet. Jeesus sanoi heille: ”Missään ei profeetta ole niin väheksytty kuin kotikaupungissaan ja omassa kodissaan.” Ja koska he eivät uskoneet häneen, hän ei tehnyt siellä montakaan voimatekoa.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

2.5.2019 to pyhä Athanasios, piispa ja kirkonopettaja, muistopäivä

Ensimmäinen lukukappale (Ap.t. 5:27-33)

Me olemme kaiken tämän todistajat ‒ samoin Pyhä Henki.

Luemme Apostolien teoista.

Niinä päivinä apostolit tuotiin neuvoston eteen, ja ylipappi alkoi kuulustella heitä. Hän sanoi: ”Me kielsimme jyrkästi teitä opettamasta sen miehen nimessä. Mutta nyt koko Jerusalem on täynnä teidän oppianne ja te yritätte panna sen miehen kuoleman meidän syyksemme.” Tähän Pietari ja muut apostolit vastasivat: ”Ennemmin tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä. Meidän isiemme Jumala on herättänyt kuolleista Jeesuksen, jonka te ripustitte ristinpuulle ja murhasitte. Jumala on korottanut hänet oikealle puolelleen Ruhtinaaksi ja Pelastajaksi johdattaakseen Israelin kääntymykseen ja antaakseen sille synnit anteeksi. Me olemme kaiken tämän todistajat ‒ samoin Pyhä Henki, jonka Jumala on antanut niille jotka häntä tottelevat.” Tämän kuullessaan neuvoston jäsenet olivat pakahtua raivosta ja aikoivat tappaa heidät.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Vuoropsalmi (Ps. 34:2+9, 17-18, 19-20. – vrt. 7a)         

Kertosäe:                            Köyhä huusi apua, ja Herra kuuli häntä.

tai:                                       Halleluja.

Minä tahdon aina ylistää Herraa,
lakkaamatta laulaa hänelle kiitosta!
Maistakaa ja katsokaa, kuinka Herra on hyvä!
Onnellinen se, joka turvaa häneen. Kertosäe

Herra kääntyy pahantekijöitä vastaan,
heidän muistonsakin hän hävittää maan päältä.
Kun vanhurskaat huutavat apua, Herra kuulee
ja pelastaa heidät kaikesta hädästä. Kertosäe

Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän,
hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli.
Monet vaivat kohtaavat vanhurskasta,
mutta kaikista niistä Herra hänet vapauttaa. Kertosäe

Halleluja (Joh. 20:29)

Halleluja. Halleluja.
Sinä uskot, Tuomas, koska sait nähdä minut, sanoo Herra.
Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.
Halleluja.

Evankeliumi (Joh. 3:31-36)                        

Isä rakastaa Poikaa ja on antanut kaiken hänen valtaansa.

+ Luemme pyhästä evankeliumista Johanneksen mukaan.

Hän, joka tulee ylhäältä, on kaikkien yläpuolella. Joka on maasta, on maan tomua ja puhuu tämän maailman asioista. Hän, joka tulee taivaasta, on kaikkien yläpuolella ja todistaa siitä, mitä on nähnyt ja kuullut, mutta kukaan ei ota vastaan hänen todistustaan. Joka ottaa hänen todistuksensa vastaan, tunnustaa, että Jumala puhuu totta, sillä hän, jonka Jumala on lähettänyt, puhuu julki Jumalan sanat. Ei Jumala anna Henkeään määrämitalla. Isä rakastaa Poikaa ja on antanut kaiken hänen valtaansa. Sillä, joka uskoo Poikaan, on ikuinen elämä, mutta joka ei tottele Poikaa, se ei pääse näkemään elämää, vaan Jumalan viha pysyy hänen yllään.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

3.5.2019 pe pyhät apostolit Filippus ja Jaakob, juhla

Ensimmäinen lukukappale (1. Kor. 15:1-8)

Tämän jälkeen hän ilmestyi Jaakobille ja sitten kaikille apostoleille.

Luemme apostoli Paavalin ensimmäisestä kirjeestä korinttilaisille.

Veljet, minä palautan mieleenne sen evankeliumin, jonka olen julistanut teille. Te olette ottaneet sen vastaan ja pysytte siinä, ja sen avulla te myös pelastutte, jos säilytätte sen sellaisena kuin minä sen julistin; muuten olette turhaan tulleet uskoviksi. Ennen muuta annoin teille tiedoksi tämän, minkä itse olin saanut vastaanottaa: ”Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, kirjoitusten mukaan, hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan, ja hän ilmestyi Keefakselle ja sitten niille kahdelletoista.”

Sen jälkeen hän ilmestyi samalla kertaa yli viidellesadalle veljelle, joista useimmat ovat yhä elossa, vaikka jotkut ovatkin jo nukkuneet pois. Tämän jälkeen hän ilmestyi Jaakobille ja sitten kaikille apostoleille. Viimeiseksi kaikista hän ilmestyi minullekin, joka olen kuin keskosena syntynyt.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Vuoropsalmi (Ps. 19:2-3, 4-5b. – vrt. 5a)

Kertosäe:                  Heidän äänensä kaikuu kaikkialla.

tai:                             Halleluja.

Taivaat julistavat Jumalan kunniaa,
taivaankansi kertoo hänen teoistaan.
Päivä ilmoittaa ne päivälle,
yö julistaa yölle. Kertosäe

Ei se ole puhetta, ei sanoja,
ei ääntä jonka voisi korvin kuulla.
Kuitenkin se kaikuu kaikkialla,
maanpiirin yli merten ääriin. Kertosäe

Halleluja (Joh. 14:6b, 9c)

Halleluja. Halleluja.
Minä olen tie, totuus ja elämä, sanoo Herra.
Filippus, joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän.
Halleluja.

Evankeliumi (Joh. 14:6-14)

Etkö sinä tunne minua, vaikka olen jo näin kauan ollut teidän seurassanne?

+ Luemme pyhästä evankeliumista Johanneksen mukaan.

Siihen aikaan Jeesus sanoi Tuomaalle: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni. Te tunnette hänet jo nyt, olettehan nähneet hänet.” Filippus sanoi hänelle: ”Herra, anna meidän nähdä Isä, muuta emme pyydä.” Jeesus vastasi: ”Etkö sinä, Filippus, tunne minua, vaikka olen jo näin kauan ollut teidän seurassanne? Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän. Kuinka voit sanoa: ’Anna meidän nähdä Isä’? Etkö usko, että minä olen Isässä ja Isä on minussa? Kun puhun teille, en puhu omissa nimissäni: Isä on minussa, ja minun tekoni ovat hänen tekojaan. Uskokaa, kun sanon, että minä olen Isässä ja Isä on minussa. Ellette muuten usko, uskokaa minun tekojeni tähden. Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin. Minä menen Isän luo, ja mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa. Mitä te minun nimeeni vedoten pyydätte minulta, sen minä teen.”

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

4.5.2019 la pääsiäisajan messu

Ensimmäinen lukukappale (Ap.t. 6:1-7)

He valitsivat seitsemän miestä, jotka olivat Pyhän Hengen täyttämiä.

Luemme Apostolien teoista.

Niinä päivinä, opetuslasten joukon yhä kasvaessa, kreikkaa puhuvat alkoivat syyttää hepreankielisiä siitä, että heidän leskiään syrjittiin päivittäisiä avustuksia jaettaessa. Silloin apostolit, ne kaksitoista, kutsuivat koolle koko opetuslasten joukon ja sanoivat: ”Ei ole oikein, että me ruoan jakamisen tähden lyömme laimin Jumalan sanan. Valitkaa siis, veljet, keskuudestanne seitsemän hyvämaineista miestä, jotka ovat Hengen ja viisauden täyttämiä, niin me asetamme heidät tähän tehtävään. Silloin me voimme omistautua rukoukseen ja sanan palvelukseen.”

Kaikki, jotka olivat koolla, pitivät tätä ehdotusta hyvänä. He valitsivat Stefanoksen, miehen, joka oli täynnä uskoa ja Pyhää Henkeä, sekä Filippoksen, Prokoroksen, Nikanorin, Timonin, Parmenaksen ja Nikolaoksen, antiokialaisen käännynnäisen. Nämä tuotiin apostolien eteen, ja apostolit rukoilivat ja panivat kätensä heidän päälleen.

Jumalan sana levisi leviämistään. Opetuslasten määrä kasvoi Jerusalemissa nopeasti, ja usko voitti puolelleen myös monia pappeja.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Vuoropsalmi (Ps. 33:1-2, 4-5, 18-19. – 22)

Kertosäe:             Herra, tulkoon armosi meidän yllemme,
                              niin kuin me panemme toivomme sinuun.

tai:                        Halleluja.

Riemuitkaa Herrasta, te vanhurskaat,
oikeamieliset, ylistäkää häntä!
Kiittäkää Herraa lyyran sävelillä,
näppäilkää harppujen kymmentä kieltä. Kertosäe

Herran sana on tosi ja varma.
Hän on uskollinen ja osoittaa sen teoissaan.
Hän rakastaa oikeutta ja vanhurskautta,
maa on täynnä Herran armoa. Kertosäe

Herran silmä on niiden yllä, jotka pelkäävät häntä
ja panevat toivonsa hänen laupeuteensa.
Hän pelastaa heidät kuoleman vaaroista
ja auttaa nälkävuosien yli. Kertosäe

Halleluja

Halleluja. Halleluja.
Kristus nousi kuolleista.
Hän on kaiken Luoja, ja hän armahti koko ihmiskuntaa.
Halleluja.

Evankeliumi (Joh. 6:16-21)

He näkivät Jeesuksen kävelevän järven aalloilla.

+ Luemme pyhästä evankeliumista Johanneksen mukaan.

Kun tuli ilta, opetuslapset menivät alas rantaan, nousivat veneeseen ja lähtivät kohti Kapernaumia, toiselle puolen järveä. Oli jo pimeä, eikä Jeesus vielä ollut palannut heidän luokseen. Tuuli puhalsi ankarasti, ja järvellä kävivät vaahtopäiset aallot. Kun he olivat soutaneet kahdenkymmenenviiden tai kolmenkymmenen stadionmitan verran, he näkivät Jeesuksen kävelevän järven aalloilla ja lähestyvän venettä. He pelästyivät. Mutta Jeesus sanoi: ”Minä tässä olen, älkää pelätkö.” He aikoivat ottaa hänet veneeseen, mutta samassa vene jo tuli siihen rantaan, jonne he olivat menossa.

Tämä on Herran (Jumalan) sanaa.

Iltamessu seuraavasta sunnuntaista.