NBK: Paimenkirje erityistä lähetyskuukautta varten 2019

Pohjoismaiden piispojen paimenkirje erityistä lähetyskuukautta 2019 varten

Monien vuosien ajan olemme viettäneet lokakuun loppupuolen sunnuntaina Maailman lähetyspäivää, jolloin rukoilemme lähetystyön puolesta ja keräämme kolehdin maailmanlaajuisen lähetystyön hyväksi. Paavi Franciscus on julistanut lokakuun 2019 erityisesti lähetystyölle omistetuksi kuukaudeksi, jonka tunnuslause on ”Kastetut ja lähetetyt: Kristuksen kirkko lähetettynä maailmaan”. 

Lähetystehtävä on uskon sydän. Jo taivaaseen astumisensa päivänä Jeesus Kristus antoi kirkolle tehtävän välittää edelleen Jumalan armoa; hän asetti tuon tehtävän kirkon syntyessä ja todellakin asetti sen kirkon sydämeen:

Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti. (Matt. 28:19-20).

Alusta alkaen, jo ennen helluntaita, kirkon syntymää, meille siis annettiin lähetystehtävä. Mutta mitä on lähetystyö?

Viestissään 22. lokakuuta 2017, jossa hän ilmoitti tästä erityisestä lähetystyön kuukaudesta, paavi Franciscus kirjoitti: ”Tämän käskyn (lähetyskäskyn) noudattaminen ei ole kirkolle vaihtoehtoinen valinta, vaan kirkon ’velvollisuus’, kuten Vatikaanin II kirkolliskokous [1] muistuttaa, onhan kirkko ’ olemuksensa mukaisesti lähetyskirkko’ [2]. Hän jatkaa siteeraten edeltäjäänsä, pyhää paavi Paavali VI:a: ”Evankelioiminen on oikeastaan armo ja kirkon varsinainen kutsumus, sen kaikkein syvin identiteetti.” [3]

Jeesus lähettää kirkon, ja siten jokaisen meistä, maailmaan julistamaan evankeliumia, ilosanomaa. Niin kuin hän jätti taivaallisen maailmansa antaakseen meille osallisuuden elämästään, meidänkin on jätettävä ”maailmamme”, mukavuutemme, antaaksemme ihmisille osallisuuden armosta ja elämästä, jonka Jeesus Kristus on meille lahjoittanut. ”Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti” (Fil. 2:6-8). 

Mitä tarkoittaa olla lähetyskirkko?

Maissamme meillä on joskus vaikeuksia käsitteiden ”lähetystyö” ja ”missionaarinen” kanssa. Joko ajattelemme, että kirkon lähetystoiminta, ainakin perinteisessä merkityksessään, on pitkälti saatettu päätökseen, koska tuskin on maita, jotka eivät jo jollakin tavalla, mahdollisuuksien rajoissa, ole evankeliumin ja kirkon läsnäolon koskettamia. Tai olemme taipuvaisia ajattelemaan, että lähetystyö on kuin tungettelevaa pakottamista, koska kristittyinä emme halua tehdä paremmin kuin toiset, tai ehkä ajattelemme, että kristinusko on vain yksi monista yhtä oikeutetuista uskonnoista tai maailmankatsomuksista. 

Pohjoismaissa ajattelemme lisäksi vähemmistökirkon asemastamme käsin. Kirkkona oleminen tarkoittaa silloin monille usein sen säilyttämistä, mitä meillä on: sitä, että siirtolaiset pysyvät katolisessa uskossa ja heidät integroidaan paikalliskirkkoon ja että pidämme yllä ja vahvistamme uskovien, erityisesti nuorten osallistumista.

Nämä havainnot, huolet ja varaukset ovat tosin osaksi todellisia, mutta ne eivät silti saa jarruttaa kirkon lähetystoimintaa. Sitä varten tarvitsemme realistista arviota tilanteesta, lujaa vakaumusta ja nöyryyttä: 

Tarvitsemme realistista arviota tunnistaaksemme, että evankeliumin levitystyötä ei läheskään ole saatettu päätökseen, ei maailmanlaajuisella tasolla eikä välittömässä ympäristössämme. Tarvitsemme lujaa vakaumusta tunnustaaksemme Kristuksen tosi Jumalaksi, Herraksi ja Lunastajaksi ja nähdäksemme, että kirkko on sanoman välittäjä ja varjelija, sanoman, joka pyrkii selittämään aikojen merkkejä silti luopumatta meille välitetystä uskon aarteesta tai heikentämättä sitä. Tarvitsemme nöyryyttä, tunnistaaksemme sen, että meidän on jatkuvasti syvennettävä elämäämme Jumalan kanssa ja erityisesti tunnistaaksemme rehellisesti, että me kristittyinä olemme syntisiä ihmisiä ja tarvitsemme jokapäiväistä kääntymystä. 

Pyhä paavi Paavali VI kuvaa tätä prosessia apostolisessa kehotuskirjeessään Evangelii Nuntiandi (nro 15): ”Kristittyjen yhteisö ei saa olla mikään suljettu ryhmä. Sen omakin elämä ‒ rukouselämä, sanan ja apostolien opetuksen kuuleminen, veljellinen rakkaus ja leivän murtaminen ‒ saa täyden merkityksensä vasta silloin, jos se on muille todistus, joka tekee tarkkaavaiseksi, saa aikaan parannusta, on saarna ja ilosanoman julistus… Kirkon evankelioimistyö alkaa siitä, että se evankelioi itseään. Kirkko on uskovien yhteisö, jossa eletään toivon varassa ja saarnataan toivoa. Se on veljellisen rakkauden yhteisö, jonka on jatkuvasti tutkittava uskoaan, toivonsa perusteita ja rakkauden uuden käskyn merkitystä.” 

Kirkon lähetystehtävästä eivät ole osaltaan vastuussa vain papit ja lähetystyöntekijät sanan klassisessa merkityksessä, vaan myös jokainen kastettu ja vahvistettu. Tämä tapahtuu sekä ottamalla hoitaakseen konkreettisia julistustehtäviä että, ja ennen kaikkea, uskottavan elämäntodistuksen kautta. Siitä pyhä paavi Paavali VI sanoo edelleen kehotuskirjeessään Evangelii Nuntiandi (nro 41):

”Ensiarvoinen evankelioimiskeino on kirkon jäsenten kristillisen elämän antama todistus; elämän, jolle on ominaista jatkuva yhteys Jumalaan ja rajaton lähimmäisten palveleminen. Jokin aika sitten sanoimme eräälle maallikkojen ryhmälle: ’Nykyajan ihminen kuuntelee mieluummin todistajia kuin oppineita, ja jos hän kuuntelee oppineita, hän tekee niin sen vuoksi, että he ovat todistajia.’ Puhtaan ja kunniallisen elämän vaatimustaan apostoli Pietari perusteli sanomalla, ’että nekin, jotka ehkä eivät ole sanalle kuuliaisia… sanoittakin voitettaisiin’.” Maailman evankelioiminen tapahtuu siis ennen kaikkea kirkon toiminnan ja elämän kautta eli elämällä todistaen uskollisesti Herrasta Jeesuksesta, elämällä todistaen köyhyydestä ja sisäisestä vapautumisesta, vapaana tämän maailman valloista – lyhyesti sanottuna todistaen pyhyydestä.

1. Lähetystyö lahjoittamisena

Paavali kuvaa, kuinka Korintin seurakunta tuki Jerusalemin seurakuntaa (vrt. 1.Kor. 16:1). Hän sanoo, että se on almu, jolla Korintin kristityt tukivat hädässä olevia veljiään ja sisariaan. He näkivät yhden osakirkon hädän ja auttoivat näitä ihmisiä. He jakoivat keskenään ilon evankeliumista, uskon ja aineelliset hyödykkeensä, ja heistä tuli toisilleen armo eli eletty rakkaus.

Aiempi Kansojen evankelioimisen kongregaation prefekti, kardinaal Ivan Dias, sanoi kerran: ”Evankelioitu ihminen näkee kauemmas kuin itsensä, seurakuntansa, hiippakuntansa: hän näkee koko kirkon.” Rakkaus näkee toisen kasvot ja hädän ja kantaa häntä.

Miten voimme tänä erityisenä lähetystyön kuukautena välittää eteenpäin armoa? Tässä lokakuussa voimme vastaanottaa Jumalan armon rukouksessa ja rukouksellamme verhota toiset ihmiset Jumalan armon suojaan. Rukous on kirkon hengitystä. Kirkko tarvitsee lastensa rukousta, jotta jokainen meistä julistaisi evankeliumia eikä mitään muuta.

Antautukaamme rukouksessa Jumalan armolle, jotta elämämme ja rukouksemme kautta voisimme välittää sitä eteenpäin. Rukoilkaamme konkreettisesti paikallisen lähetystyön, lähetysalueen, paavillisten lähetysseurojen ja lähetystyöntekijöiden puolesta.

Seurakunnissa voimme rukoilla ruusukkoa lähetystyön puolesta, järjestää adoraatiohetkiä tai vigilian kaikkienpyhimmän sakramentin edessä ja ennen kaikkea järjestää toimintaa nuorille, jotta he huomaavat, kuinka tärkeää lähetystyö kirkolle on: se on kirkon sydämenasia, kirkon hengitystä.

2. Armon vastaanottaminen ja edelleen antaminen

Maailmassa on monia paikkoja, joihin etsitään pappeja, sääntökuntalaisia ja maallikkoja auttamaan lähetystyössä. Tässä mielessä kokonaiset perheet, esimerkiksi neokatekumenaalisen tien piiristä, ovat lähteneet liikkeelle toimiakseen lähetystyön hyväksi. Monet nuoret viettävät usein välivuoden ylioppilastutkinnon jälkeen ennen opiskelun alkua. Tuon välivuoden voisi käyttää myös lähetystyön hyväksi. Mutta myös paikallisseurakunnassa voimme aloittaa toimintoja, jotka tukevat lähetystyötä, synnyttämällä paikallisia lähetysryhmiä, jollaisia on monissa maissa. Olisi hieno aloite, jos meillä olisi niitä myös täällä Euroopan pohjoisosassa.

Viimeinen kohta on almu, taloudellinen tuki. Lähetystyö vaatii rahaa, ja lähetysmaat tarvitsevat almuamme. Tietysti voimme täällä Pohjoismaissa kysyä, miksi meidän pitäisi tukea lähetystyötä toisissa maissa. Me itse olemme lähetysalue ja kamppailemme taloudellisten haasteiden kanssa. Mutta yksikään ihminen ei ole niin köyhä, ettei voisi auttaa toista ihmistä. Eikä yksikään ole niin rikas, ettei tarvitsisi mitään tukea.

Päätös

Lähetyssunnuntain vietossa on usein ollut kyse rukouksesta ja kolehdista lähetystyön hyväksi kaukaisissa maissa. Niin on oltava myös jatkossa. Mutta sitoutuminen siihen voi syntyä ja säilyä vain sen kautta, että tiedostamme, että lähetystyössä haluamme antaa ihmisille jotakin, jota ilman emme itsekään voi olla. Omasta uskostamme on tultava jotakin välttämätöntä. Sellaista siitä tulee vain, kun elämme uskoamme ja sen kautta huomaamme, että Jumala itse puhuu meille.

Siksi panos lähetystyön hyväksi on aina oman uskonelämämme seurausta. Sellainen elämä uskosta käsin ei ole välttämätön vain lähetyspanoksemme kannalta, vaan edellytys sille, että kirkko, jossa joka päivä maissamme elämme, voi edelleen pysyä hengissä. Innoittakoon meitä siihen Pyhän Hengen sytyttämänä alttiutemme Jumalaa kohtaan, luottamuksemme häneen ja vastavuoroinen rohkaiseminen hyvään todistukseen.

Älkäämme unohtako Neitsyt Marian esirukouksia ja esikuvaa. Ristin alla hänestä tuli kirkon äiti, mutta jo jumalallisen äitiytensä alussa hän astui esiin kirkon ja jokaisen uskovan esikuvana: annettuaan ”fiat”-vastauksensa, Jumalan Poika jo kohdussaan, hän lähti liikkeelle sukulaisensa Elisabetin luo. Tämän nöyrän eleen kautta hän antoi itsensä edelleen Jumalalle ja sen kautta valmisti toisille ihmisille ilon (vrt. Luuk. 1:39-45). Saakoon meidänkin alttiutemme Jumalaa kohtaan meidät liikkeelle, jotta voisimme tuoda toisille evankeliumin ilon.

Einsiedelnin luostarissa 10.9.2019 

+ Czeslaw Kozon
Kööpenhaminan piispa

+ Bernt Eidsvig Can.Reg.
Oslon piispa
Trondheimin asiainhoitaja

+ Anders Arborelius OCD
Tukholman piispa

+ David Tencer OFMCap
Reykjavikin piispa

+ Berislav Grgic
Tromssan piispa-prelaatti

Marco Pasinato 
Helsingin hiippakunnan asianhoitaja

+ Teemu Sippo SCJ 
Helsingin emerituspiispa

+ Peter Bürcher
Reykjavikin emerituspiispa

Viitteet:

1) Vatikaanin II kirkolliskokous, dekreetti Ad gentes, 7.

2) Sama, 2

3) Paavali VI, Evangelii nuntiandi, 14.