Paavi Virossa: ekumeeninen nuorten tapaaminen Kaarlin kirkossa
Tallinnan luterilaisessa Kaarlin kirkossa pidetyssä ekumeenisessa nuorten tapaamisessa Viron luterilaisen kirkon piispa Urmas Viilma toivotti paavi Franciscuksen tervetulleeksi. Läsnä olivat mm. Viron kirkkojen neuvoston puheenjohtaja arkkipiispa Andres Põder, Viron apostolinen administraattori piispa Philippe Jourdan ja useiden kirkkokuntien edustajat; nuorten puheenvuorot pitivät Lisbel, Tauri ja Mirko.
Paavi totesi puheessaan nuorille: ”On aina kaunista kokoontua, jakaa elämäntodistuksia, ilmaista se, mitä ajattelemme ja tahdomme; on hyvä, että me, jotka uskomme Jeesukseen Kristukseen, olemme yhdessä. Tällaiset kohtaamiset toteuttavat Jeesuksen unelmat viimeisellä aterialla: ’että he kaikki olisivat yhtä… jotta maailma uskoisi’ (Joh. 17:21). Jos pyrimme näkemään, että olemme pyhiinvaeltajia, jotka kulkevat yhteistä matkaa, opimme avaamaan luottavaisina sydämemme matkakumppaneitamme kohtaan vailla epäilyksiä ja epäluottamusta, katsoen vain sitä, mitä todella etsimme: rauhaa yhden Jumalan kasvojen edessä. Ja koska rauha on käsin tehtyä, myös luottamus toisia kohtaan on käsin tehtyä, se on onnellisuuden lähde: ’Autuaita rauhantekijät’ (Matt. 5:9). Tätä tietä emme kulje vain uskovien kanssa, vaan kaikkien kanssa. Kaikilla on jotakin sanottavaa meille. Kaikille meillä on jotakin sanottavaa.”
Paavi viittasi Kaarlin kirkon maalauksessa oleviin Matteuksen evankeliumin sanoihin ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon” (11:28) ja siihen, kuinka ne liittyvät nuorten elämään:
”Edeltävissä kertomuksissa Matteus sanoo meille, että Jeesus kokoaa pettymyksiä. Ensin hän valittaa, koska vaikuttaa siltä, että niille, joiden puoleen hän kääntyy, mikään ei sovi (vrt. Matt. 11:16-19). Teille nuorille käy usein niin, että ympärillänne olevat aikuiset eivät tiedä, mitä tahtovat tai odottavat teiltä… Kristillisillä kirkoillamme… on toisinaan taustallaan asenteita, joiden takia meidän on helpompi puhua, neuvoa, tarjota kokemustamme kuin kuunnella ja antaa teidän kokemustenne haastaa ja valaista meitä. Usein kristilliset yhteisöt huomaamattaan sulkeutuvat eivätkä kuuntele huolianne.”
”Tiedämme, että haluatte ja odotatte, että kanssanne ei kulje joustamaton tuomari eikä pelokas, ylisuojeleva, riippuvuutta synnyttävä vanhempi, vaan joku, joka ei pelkää omaa heikkouttaan ja saa loistamaan aarteen, jota saviastian lailla vaalii sisällään. Tänään haluan sanoa teille, että jos itkette, haluamme itkeä kanssanne, haluamme osallistua iloonne ylistäen ja hymyillen, haluamme auttaa teitä elämään Herraa seuraten. Tietäkää, pojat ja tytöt, nuoret: kun kristillinen yhteisö on todella kristillinen, se ei harjoita proselytismiä. Se kuuntelee, ottaa vastaan, kulkee rinnalla, mutta ei pakota mitään.”
Jeesus valittaa myös kaupunkeja, joissa on käynyt ja tehnyt ihmeitä; sitä, että niiden asukkaat eivät huomaa, että muutos, jota hän tarjosi niille, oli kiireellinen eikä voinut odottaa (vrt. Matt. 11:20-24). ”Kun me aikuiset sulkeudumme vakiintuneeseen todellisuuteen, sanokaa meille rohkeasti: ’Ettekö te näe?’ Ja joillakin rohkeimmilla on rohkeutta sanoa: ’Ettekö te huomaa, että kukaan ei enää kuuntele teitä eikä usko teitä?’ Meidän on todellakin käännyttävä, huomattava, että ollaksemme rinnallanne meidän on tuhottava ne olosuhteet, jotka vieraannuttavat teitä.”
”Kuten meille sanoitte, tiedämme, että monet nuoret eivät pyydä meiltä mitään, koska eivät pidä meitä merkittävinä keskustelukumppaneina elämänsä kannalta… Pikemminkin jotkut nimenomaan pyytävät, että jätämme heidät rauhaan, koska he kokevat kirkon läsnäolon kyllästyttävänä, jopa ärsyttävänä… He ovat vihaisia seksuaalisten ja taloudellisten skandaalien edessä, joita eivät näe selvästi tuomittavan; he ovat vihaisia siitä, että valmistautumattomina emme osaa asianmukaisesti tulkita nuorten elämää ja herkkyyttä, tai yksinkertaisesti siitä, että annamme heille passiivisen roolin…”
Ennen niitä evankeliumin sanoja, joihin Kaarlin kirkon maalauksessa viitataan, Jeesus ylistää Isää, ”koska huomaa, että ne, jotka käsittävät ja ymmärtävät hänen sanomansa ja persoonansa keskuksen, ovat lapsenmieliset, ne, joiden sielu on yksinkertainen ja avoin… huolimatta puutteellisesta todistuksestamme te löydätte jatkuvasti Jeesuksen yhteisöjemme keskellä. Tiedämme, että siellä, missä Jeesus on, on aina uudistumista, mahdollisuus kääntyä, jättää taaksemme kaikki se, mikä erottaa meidät hänestä ja veljistämme ja sisaristamme. Siellä, missä Jeesus on, elämässä on aina Pyhän Hengen maku. Teissä toteutuu tänään tuo Jeesuksen ihme.”
Paavi lainasi virolaisen laulajan Kerli Kõivin laulun sanoja: ”Rakkaus on kuollut, rakkaus on mennyt, rakkaus ei enää elä täällä.” ”Pitäkäämme huolta siitä, että rakkaus elää; meidän kaikkien täytyy tehdä niin! Monet kokevat sen: he näkevät, että heidän vanhempiensa rakkaus päättyy, että juuri avioituneiden pariskuntien rakkaus hajoaa. He kokevat tuskaa, kun kukaan ei välitä siitä, että heidän täytyy muuttaa maastaan etsiäkseen työtä tai kun heihin suhtaudutaan epäluuloisesti, koska he ovat ulkomaalaisia. Rakkaus näyttää kuolleen, kuten Kerli Kõiv sanoi, mutta tiedämme, että niin ei ole. Meillä on sana sanottavana, meillä on jotakin julistettavaa, vähin puhein ja monin teoin. Te olette kuvien ja toiminnan, ette spekulaation ja teorian sukupolvi.”
”Se on Jeesukselle mieleen; hän kulki tehden hyvää, ja kun hän kuoli, hän asetti sanojen edelle ristin voimakkaan merkin. Meitä yhdistää usko Jeesukseen, ja hän odottaa, että tuomme hänet kaikille nuorille, jotka ovat kadottaneet elämänsä merkityksen. Meillä uskovillakin on vaara kadottaa elämän merkitys; niin käy, kun olemme epäjohdonmukaisia. Ottakaamme yhdessä vastaan uutuus, jonka Jumala tuo elämäämme; tuo uutuus innoittaa meitä lähtemään aina uudelleen liikkeelle, menemään sinne, missä ihmiskunta on haavoitetuin, sinne, missä ihmiset näennäisestä pinnallisuudesta ja mukautumisesta huolimatta jatkuvasti etsivät vastausta kysymykseen elämän merkityksestä. Mutta emme koskaan kulje yksin: Jumala tulee kanssamme, hän ei pelkää, hän ei pelkää periferioita, pikemminkin hän teki itsensä periferiaksi (vrt. Fil. 2:6-8; Joh. 1:14). Jos meillä on rohkeutta lähteä ulos itsestämme, itsekkyydestämme, suljetuista ideoistamme ja mennä periferiaan, siellä löydämme hänet, sillä Jeesus odottaa meitä kärsivän ja hylätyn veljen tai sisaren elämässä. Hän on jo siellä” (vrt. apostolinen kehotuskirje Gaudete et exsultate, 135).
”Pojat ja tytöt, rakkaus ei ole kuollut, se kutsuu meitä ja lähettää meidät. Se pyytää vain, että avaamme sydämemme. Pyydämme apostolista voimaa tuoda evankeliumi toisille – mutta tarjoten sitä, ei tyrkyttäen – ja olla tekemättä kristillisestä elämästämme muistojen museota. Kristillinen elämä on elämää, tulevaisuutta ja toivoa! Se ei ole museo. Antakaamme Pyhän Hengen ohjata meitä katsomaan historiaa ylösnousseen Kristuksen näkökannalta. Siten kirkko, kirkkomme, voivat kulkea eteenpäin ottaen vastaan Herran tarjoamat yllätykset ja löytää uudelleen nuoruutensa, ilonsa ja kauneutensa… kuin morsian, joka kulkee Herraa kohti… Herra yllättää meidät, koska elämä yllättää meidät aina. Kulkekaamme eteenpäin, kohti näitä yllätyksiä.”
