Paavin viesti nuorille: Mekin haluamme nähdä Jeesuksen

Maailman nuortenpäivät pidetään ensi vuonna Espanjassa.

”Juurtukaa häneen, rakentakaa elämänne hänen varaansa ja vahvistukaa uskossa” (Kol. 2:7)

Rakkaat ystävät! Ajattelen usein Sydneyssä  2008 vietettyjä maailman nuortenpäiviä. Siellä saimme kokea suuren uskonjuhlan, jossa Jumalan Henki teki aktiivisesti työtään rakentaen kaikkialta maailmasta tulleiden osanottajien välille syvän yhteyden. Nuo nuortenpäivät, samoin kuin niitä edeltäneet, kantoivat runsasta hedelmää monien nuorten elämässä ja koko kirkon elämässä. Nyt odotamme seuraavia nuortenpäiviä, jotka pidetään Madridissa elokuussa 2011. Vuonna 1989, monta kuukautta ennen Berliinin muurin historiallista murtumista, tämä nuorison pyhiinvaellus päättyi Santiago de Compostelaan Espanjaan. Nyt kun Eurooppa tarvitsisi kipeästi kristillisten juurtensa löytämistä, teemana kokoontumisellemme Madridissa on: ”Juurtukaa häneen, rakentakaa elämänne hänen varaansa ja vahvistukaa uskossa” (Kol. 2:7). Rohkaisen teitä osallistumaan tähän tapahtumaan, joka on tärkeä Euroopassa ja kaikkialla maailmassa toimivalle kirkolle. Haluaisin kaikkien nuorten – niiden, jotka jakavat kanssamme uskon Jeesukseen Kristukseen, mutta myös niiden jotka horjuvat uskossaan tai epäröivät, sekä niiden jotka eivät usko – saavan osallistua tähän tapahtumaan, joka voi olla ratkaisevä heidän elämälleen. Se on mahdollisuus saada kokea jotain Herrasta Jeesuksesta,  joka nousi kuolleista ja elää yhä, ja hänen rakkaudestaan meitä jokaista kohtaan.

1. Syvimpien toiveitten lähteellä

Jokaisessa historian vaiheessa, oma aikamme mukaanluettuna, monet nuoret kokevat syvän kaipauksen sellaiseen henkilökohtaiseen suhteeseen, jossa toteutuu totuus ja solidaarisuus. Monet janoavat aitoja ystävyyssuhteita, haluavat kokea todellisen rakkauden, perustaa perheen joka pysyy yhdessä, saavuttaa henkilökohtaisen täyttymyksen ja todellisen turvallisuuden, jotka takaavat rauhallisen ja onnellisen tulevaisuuden. Ajatellessani omaa nuoruuttani ymmärrän, että pysyvyys ja turvallisuus eivät ole nuorten ajatuksissa tärkeimpiä asioita. Tosin on tärkeää saada työtä ja sen avulla lujaa maata jalkojen alle. Kuitenkin nuoruusvuodet ovat aikaa, jolloin haluamme saada elämästä irti kaiken mahdollisen. Kun ajattelen sitä aikaa, muistan ennen kaikkea ettemme halunneet asettua tavanomaiseen keskiluokan elämään. Me halusimme jotain suurta, jotakin uutta. Halusimme löytää itse elämän kaikessa suuruudessaan ja kauneudessaan. Luonnollisesti tämä oli  osa sitä aikakautta, jossa me elimme. Natsidiktatuurin  ja sodan aikana me olimme kuin hallitsevan valtarakenteen saartamia. Siksi me halusimme murtautua vapauteen ja kokea inhimillisten mahdollisuuksien koko laajuuden. Luulen, että jossain määrin halu irtautua tavallisesta kuuluu jokaiselle sukupolvelle. Osa nuorena olemisesta on sen haluamista, mikä on tavallisen elämän ja työnteon ulkopuolella, jonkin todella paljon tärkeämmän haluamista. Onko se vain tyhjä unelma, joka haalistuu kun tulemme vanhemmiksi? Ei! Miehet ja naiset on luotu jotakin suurempaa varten, ääretöntä varten. Mikään muu ei riitä. Pyhä Augustinus oli oikeassa sanoessaan, että ”sydämemme on levoton, kunnes se löytää levon sinussa”. Kaipaus merkitykselliseen elämään on osoitus siitä, että Jumala loi meidät ja että meissä on hänen kättensä jälki. Jumala on itse elämä, ja siksi jokainen luotu kurkottautuu kohti elämää. Koska ihmiset on luotu Jumalan kuvaksi, me kurkottaudumme aivan ainutlaatuisella ja erityisellä tavalla. Me kurkottaudumme rakkautta, iloa ja rauhaa kohti.  Me ymmärrämme, kuinka absurdia on ajatella, että voisimme todella elää siirtämällä Jumalan pois kuvasta! Jumala on elämän lähde. Jumalan siirtäminen syrjään erottaisi meidät tästä lähteestä ja väistämättä riistäisi meiltä täyttymyksen ja ilon, sillä ”unohtaessaan Jumalan luotu olento itse joutuu pimeyteen” (Vatikaanin II kirkolliskokous, Kirkko nykymaailmassa). Joissakin osissa maailmaa, erityisesti länsimaissa, nykypäivän kulttuurilla on taipumus sulkea Jumala kaiken ulkopuolelle ja pitää uskoa puhtaasti yksityisasiana, jolla ei ole merkitystä yhteiskunnan elämässä. Vaikka yhteiskuntaa tukeva arvomaailma tulee evankeliumista – kuten ihmispersoonan arvokkuus, solidaarisuus, työn ja perheen arvo, – me näemme tietynlaisen ”Jumalan pimentymisen” olevan tosiasia, eräänlainen muistinmenetys, joka vaikkei se ole täydellistä kristinuskon hylkäämistä, se siitä huolimatta on uskon aarteen kieltämistä, joka voi johtaa meidät syvimmän identiteettimme menettämiseen.

Tästä syystä rohkaisen teitä, rakkaat ystävät, lujittamaan uskoanne Jumalaan, Herramme Jeesuksen Kristuksen Isään. Te olette yhteiskunnan ja kirkon tulevaisuus! Kuten apostoli Paavali kirjoitti Kolossan kristityille, on tärkeää, että heillä on juuret ja luja perusta! Tämä on erityisen tärkeää nykyään. Monilla ihmisillä ei ole kestäviä yhteyksiä, joiden varaan rakentaa elämänsä, ja niin he päätyvät syvään turvattomuuteen. On kasvamassa sellainen kaiken suhteellistamisen ajattelutapa, joka pitää kaikkia asioita yhtä tärkeinä ja jonka mielestä ei ole olemassa totuutta ja ehdotonta viitekehystä. Mutta tällainen ajattelu ei johda todelliseen vapauteen vaan pikemminkin epävakauteen, hämmennykseen ja sokeaan sopeutumiseen ajan trendeihin. Nuorisona teillä on oikeus saada edeltäneiltä sukupolvilta luja perusta avuksenne, kun teette valintoja siitä, minkä varaan rakennatte elämänne: niin kuin pieni taimi tarvitsee kunnollisen tuen, kunnes se on juurtunut syvään ja siitä tulee vahva puu, joka pystyy tuottamaan hedelmää.

2. Juurtukaa ja rakentakaa elämänne Kristuksen varaan

Tähdentääkseni uskon tärkeyttä  uskovien elämässä haluan pohtia teidän kanssanne näitä kolmea pyhän Paavalin käyttämää sanaa, kun hän sanoo: ”Juurtukaa Jeesukseen Kristukseen ja rakentakaa elämänne hänen varaansa ja vahvistukaa uskossa” (Kol 2:7). Erotamme tässä kolme kuvaa: juurtuminen tuo mieleen puun ja juuret, jotka ruokkivat sitä; rakentuminen viittaa talon rakentamiseen ja vahvistuminen tarkoittaa ruumiillista tai moraalista kasvua. Nämä kuvat ovat hyvin puhuttelevia. Ennen kuin kommentoin niitä, haluan kertoa, että kieliopillisesti kaikki kolme verbiä ovat passiivissa. Se tarkoittaa, että Kristus itse on tekijä, hän tekee aloitteen istuttaa, rakentaa ja vahvistaa uskovia.

Ensimmäinen kuva on kuva puusta, joka on tukevasti juurtunut ja jonka juuret pitävät sen pystyssä  ja antavat sille ravintoa. Jos sillä ei olisi juuria, tuulet lennättäisivät sen mukanaan ja se kuolisi. Mitkä ovat meidän juuremme? Tietenkin vanhempamme, perheemme ja oman maamme kulttuuri ovat tärkeitä elementtejä oman persoonallisuutemme rakentumisessa. Mutta Raamattu paljastaa vielä yhden elementin. Profeetta Jeremias kirjoittaa: ”Siunattu on se mies, joka luottaa Herraan ja panee turvansa häneen! Hän on kuin puron partaalle istutettu puu, joka kurottaa juurensa veteen. Ei se pelkää helteen tuloa, sen lehvät pysyvät aina vihreinä. Vaikka tulee kuiva vuosi, ei sillä ole mitään hätää, silloinkin se kantaa hedelmää.” Profeetalle juurtuminen tarkoittaa turvautumista Jumalaan. Häneltä me saamme elämämme. Ilman häntä me emme todella elä. ”Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassaan” (1. Joh. 17:7-8). Jeesus itse sanoo, että hän on meidän elämämme (Joh. 14:6). Sen vuoksi kristillinen usko ei ole vain uskoa siihen, että jotkin asiat ovat totta, vaan se on ennen kaikkea henkilökohtainen suhde Jeesukseen Kristukseen. Se on Jumalan Pojan kohtaamista, joka antaa uuden voiman koko olemassaolollemme. Kun pääsemme henkilökohtaiseen suhteeseen Kristuksen kanssa, hän paljastaa meille koko identiteettimme ja hänen ystävyydessään elämämme kasvaa kohti täydellistä täyttymystään. Kun olemme nuoria, tulee hetki, jolloin jokainen kysyy: Mikä tarkoitus minun elämälläni on? Minkä hyväksi ja mihin suuntaan minun on ohjattava sitä? Se on hyvin tärkeä hetki, ja kysymys voi huolestuttaa meitä kauan aikaa. Me alamme pohtia, mihin työhön meidän pitäisi ryhtyä, millaisia ihmissuhteita solmia, millaisia ystävyyssuhteita vaalia… Tässä asiassa muistelen jälleen kerran omaa nuoruuttani. Olin melko varhain tietoinen siitä, että Herra tahtoi minusta pappia. Sitten myöhemmin, sodan jälkeen, kun olin seminaarissa ja yliopistossa valmistumassa tähän päämäärään, minun oli uudestaan saatava varmuus siitä. Minun oli kysyttävä itseltäni: Onko tämä todella se tie, jota minut on tarkoitettu kulkemaan? Onko tämä todella Jumalan tahto minun kohdallani? Kykenenkö pysymään uskollisena hänelle ja täysin palvelemaan häntä? Tällainen päätös vaatii tietynlaisen kamppailun, eikä toisin voisi ollakaan. Mutta sitten tuli varmuus: Tämä on oikea ratkaisu! Kyllä, Herra haluaa minut ja hän antaa minulle voimaa. Jos kuuntelen häntä ja kuljen hänen seurassaan, minusta tulee todella oma itseni. Omien halujeni täyttyminen ei ole tärkeää, tärkeää on hänen tahtonsa toteutuminen. Tällä tavalla elämästä tulee aitoa.

Niin kuin puun juuret pitävät sen lujasti kiinni maassa, niin rakennuksen perustukset antavat talolle pysyvyyden, joka kestää kauan. Uskon kautta meidän elämämme on rakennettu Kristuksen varaan (vrt. Kol. 2:7), niin kuin talo on rakennettu perustuksiensa varaan. Pyhä historia kertoo monia esimerkkejä pyhistä, jotka rakensivat elämänsä Jumalan sanan varaan. Ensimmäinen on Abraham, isämme uskossa, joka totteli Jumalaa, kun Jumala pyysi häntä jättämään esi-isiensä maan ja lähtemään kohti tuntematonta maata. ”Abraham uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi, ja hän sai nimen Jumalan ystävä” (Jaak. 2:23). Rakentuminen Jeesuksen Kristuksen varaan tarkoittaa myönteistä vastausta Jumalan kutsuun, luottamusta häneen ja hänen sanansa panemista käytäntöön. Jeesus itse nuhteli opetuslapsiaan: ”Miksi te sanotte minulle: ’Herra, Herra’, mutta ette tee mitä minä sanon?” (Luuk. 6:46). Hän jatkoi käyttäen kuvaa talon rakentamisesta: ”Minä kerron teille, millainen on se, joka tulee minun luokseni, kuulee minun sanani ja tekee niiden mukaan. Hän on kuin mies, joka taloa rakentaessaan kaivoi syvään ja laski perustuksen kalliolle. Kun sitten vedet tulvivat ja syöksyivät taloa vasten, ne eivät saaneet sitä horjumaan, koska se oli hyvin rakennettu. Se taas, joka kuulee mutta ei tee, on kuin mies, joka rakensi talon maan pinnalle ilman perustusta. Kun tulvavedet syöksyivät taloa vasten, se sortui heti maan tasalle” (Luuk. 6:47-48).

Rakkaat ystävät, rakentakaan oma talonne kalliolle, niin kuin se mies, joka ”kaivoi syvään”. Yrittäkää joka päivä noudattaa Kristuksen sanoja. Kuunnelkaa häntä niin kuin todellista ystävää, jonka kanssa jaatte elämänne matkan. Kun hän on teidän vierellänne, te löydätte rohkeutta ja toivoa kohdata vaikeudet ja ongelmat, ja jopa selvitä pettymyksista ja vastoinkäymisistä. Teille tarjotaan jatkuvasti helpompia ratkaisuja, mutta te itse tiedätte, että ne ovat äärettömän petollisia eivätkä tuo teille rauhaa ja iloa. Vain Jumalan sana näyttää meille oikean tien ja vain usko, jonka olemme vastaanottaneet, antaa tiellemme valoa. Hyväksykää kiitollisesti tämä hengellinen lahja, jonka olette saaneet perheeltänne, pyrkikää vastaamaan vastuullisesti Jumalan kutsuun ja kasvamaan uskossanne. Älkää uskoko niitä, jotka sanovat, että ette tarvitse muita elämänne rakentamisessa! Etsikää tukea teille rakkaiden ihmisten uskosta, kirkon uskosta, ja kiittäkää Herraa siitä, että olette saaneet sen ja tehneet sen omaksenne!

3. Vahvistukaa uskossa

Teidät on juurrutettu ja kasvatettu Jeesukseen Kristukseen, ja vahvistettu uskossa (vrt. Kol.2:7). Pyhä  Paavali kirjoitti kirjeen, josta nämä sanat on otettu, vastatakseen Kolossan kaupungin kristittyjen erityiseen tarpeeseen. Yhteisöä uhkasi tietty kulttuurisuuntaus, joka käänsi uskovia pois evankeliumista. Oma kulttuurimme, rakkaat nuoret, ei eroa muinaisten kolossalaisten tilanteesta. On olemassa todella vahva maallistumisen virtaus, jonka tarkoituksena on työntää Jumala sivuun ihmisten ja yhteiskunnan elämästä, ehdottamalla ja yrittämällä luoda ”paratiisia” ilman häntä. Kuitenkin kokemus sanoo meille, että maailmasta ilman Jumalaa tulee ”helvetti”: täynnä itsekkyytttä, hajonneita perheitä, vihaa ihmisten ja kansojen välillä, suurta rakkauden, ilon ja toivon puutetta. Toisaalta siellä, missä ihmiset ja kansat hyväksyvät Jumalan läsnäolon ja palvovat häntä totuudessa ja kuuntelevat hänen ääntään, rakennetaan rakkauden kulttuuria, jossa kunnioitetaan kaikkien ihmisten arvokkuutta, ja keskinäinen yhteys kaikkine siunauksineen kasvaa. Kuitenkin jotkut kristityt antavat maallistumisen vietellä itsensä, tai heitä vetävät puoleensa sellaiset uskonnolliset virtaukset, jotka vievät pois uskosta Jeesukseen Kristukseen. On myös muita, jotka vaikka eivät myönny näihin houkutuksiin, yksinkertaisesti antavat uskonsa väljähtyä, millä on välttämättä kielteisiä vaikutuksia heidän moraaliinsa.

Niille kristityille, jotka olivat saaneet evankeliumille vieraita vaikutteita, apostoli Paavali puhui Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen voimasta. Tämä  salaisuus on meidän elämämme perusta ja kristillisen uskon keskus. Kaikki filosofiat, jotka halveksivat sitä ja pitävat sitä ”hulluutena” (1. Kor. 1:23), paljastavat kunnioituksen puutteensa ihmissydämen suuria ja syviä kysymyksiä kohtaan.

Apostoli Pietarin seuraajana minäkin haluan vahvistaa teidän uskoanne (vrt. Luuk. 22:32). Me uskomme lujasti, että Jeesus Kristus uhrasi itsensä ristillä antaakseen meille rakkautensa. Kärsimyksessään hän kantoi meidän kärsimyksemme, otti päälleen meidän syntimme, hankki meille anteeksiannon ja sovitti meidät Jumalan, Isän, kanssa avaten meille tien iankaikkiseen elämään. Niin meidät vapautettiin siitä, mikä eniten painaa elämäämme: synnin orjuudesta. Me voimme rakastaa kaikkia, jopa vihamiehiämme, ja me voimme jakaa tämän rakkauden köyhimpien veljiemme ja sisartemme kanssa ja kaikkien vaikeuksissa olevien kanssa.

Rakkaat ystävät, risti usein pelottaa meitä, koska se näyttää elämän kieltämiseltä. Tosiasiassa juuri  päinvastainen on totta! Risti on Jumalan ”kyllä” ihmiskunnalle, korkein ilmaus hänen rakkaudestaan ja lähde, josta virtaa ikuinen elämä. Todellakin, Jeesuksen ristillä lävistetystä sydämestä virtaa jumalallinen elämä, joka on aina avoin niille, jotka nostavat katseensa kohti Ristiinnaulittua. Minä voin vain kannustaa teitä ottamaan halukkaasti vastaan Jeesuksen ristin, Jumalan rakkauden merkin, uuden elämän lähteen. Ilman kuolleista nousseen Jeesuksen Kristuksen ristiä ei ole pelastusta! Vain hän voi pelastaa maailman pahan vallasta ja saada kasvamaan oikeudenmukaisuuden, rauhan ja rakkauden valtakunnan, jota me kaikki tavoittelemme.

4. Uskokaa Jeesukseen Kristukseen, vaikka ette ole nähneet häntä

Evankeliumissa on kertomus apostoli Tuomaan uskosta, kun hän otti vastaan ristin ja Kristuksen ylösnousemuksen salaisuuden. Tuomas oli yksi kahdestatoista apostolista. Hän seurasi Jeesusta ja näki omin silmin hänen parantavan sairaita ja tekevän ihmetekoja. Hän kuunteli Jeesuksen sanoja ja  kauhistui hänen kuolemaansa. Sinä pääsiäispäivän iltana, jolloin Jeesus ilmestyi opetuslapsilleen, Tuomas ei ollut paikalla. Kun hänelle kerrottiin, että Jeesus elää ja oli näyttäytynyt heille, Tuomas sanoi: ”Jos en itse näe naulanjälkiä hänen käsissään ja pistä sormeani niihin ja jos en pistä kättäni hänen kylkeensä, minä en usko” (Joh. 20:25).

Me haluamme nähdä Jeesuksen, puhua hänen kanssaan ja tuntea hänen läsnäolonsa vieläkin vahvemmin. Monille nykyajan ihmisille on tullut vaikeaksi lähestyä Jeesusta. Liikkeellä on niin monia käsityksiä Jeesuksesta, jotka väittäessään olevansa tieteellisiä samalla vähentävät hänen suuruuttaan ja hänen persoonansa ainutlaatuisuutta. Sen tähden minä tutkittuani ja pohdittuani monia vuosia päätin kertoa jotakin omasta henkilökohtaisesta kohtaamisestani Jeesuksen kanssa, kirjoittamalla kirjan. Se on tapa auttaa muita näkemään, kuulemaan ja koskettamaan Herraa, jossa Jumala tuli meidän luoksemme, jotta me tuntisimme hänet. Jeesus itse ilmestyessään opetuslapsilleen uudestaan viikkoa myöhemmin sanoi Tuomaalle: ”Ojenna sormesi: tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni. Älä ole epäuskoinen, vaan usko” (Joh. 20:27). Meilläkin voi olla todellinen kontakti Jeesukseen ja me voimme aivan kuin panna kätemme hänen kärsimyksensä jälkiin, hänen rakkautensa merkkeihin. Sakramenteissa hän tulee erityisen lähelle meitä ja antaa meille itsensä. Rakkaat nuoret, oppikaa ”näkemään” ja ”kohtaamaan” Jeesus eukaristiassa, jossa hän on läsnä ja lähellä meitä, ja tulee jopa ruoaksi matkallemme. Parannuksen sakramentissa Herra osoittaa armonsa ja antaa meille aina anteeksi. Tunnistakaa Jeesus köyhissä, sairaissa ja vaikeuksissa olevissa ja apua tarvitsevissa veljissämme ja sisarissamme ja palvelkaa häntä heissä.

Ryhtykää henkilökohtaiseen vuoropuheluun Jeesuksen Kristuksen kanssa ja ylläpitäkää sitä  uskossa. Tutustukaa häneen yhä paremmin lukemalla evankeliumeja ja Katolisen kirkon katekismusta. Puhukaa hänen kanssaan rukouksessa ja luottakaa häneen. Hän ei koskaan petä luottamustanne! ”Usko on ihmisen henkilökohtaista liittymistä Jumalaan ja samalla erottamattomasti vapaaehtoista myöntymistä koko Jumalan ilmoittamaan totuuteen” (KKK, 150) Näin te saavutatte kypsän ja lujan uskon, joka ei perustu pelkkään uskonnolliseen tunteeseen tai hataraan muistikuvaan lapsena saamastanne uskonnonopetuksesta. Te tulette tuntemaan Jumalan ja elämään aidossa yhteydessä häneen niin kuin apostoli Tuomas, joka näytti uskonsa Jeesukseen sanomalla: ”Minun Herrani ja Jumalani!”

5. Todistajiksi kirkon uskon avulla

Jeesus sanoi Tuomaalle: ”Sinä  uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe” (Joh. 20:29). Hän ajatteli tietä, jota kirkko tulisi kulkemaan ja joka perustui silminnäkijöiden, apostolien, todistukselle. Siten me ymmärrämme, että meidän oma uskomme, joka syntyy vuoropuhelussa hänen kanssaan, on sidottu kirkon uskoon. Me emme usko toisistamme irti olevina yksilöinä, vaan kasteen kautta me kuulumme suureen perheeseen; kirkon tunnustama usko vahvistaa henkilökohtaista uskoamme. Uskontunnustus, jonka me tunnustamme sunnuntain messussa, suojelee meitä vaaralta uskoa muuhun jumalaan kuin häneen, jonka Jeesus ilmoitti: ”Jokainen uskova on näin yksi osa uskovien suuressa ketjussa. En voi uskoa, ellei muiden usko kanna minua, ja minä puolestani kannan uskollani toisten uskoa” (KKK, 166). Kiittäkäämme aina Jumalaa kirkon lahjasta, sillä kirkko auttaa meitä edistymään turvallisesti uskossa, joka antaa todellisen elämän (vrt. Joh. 20:31).

Kirkon historiassa pyhät ja marttyyrit ovat aina saaneet voimaa Kristuksen kunniakkaasta rististä  ollakseen uskollisia Jumalalle aina oman elämänsä uhraamiseen asti. He ovat saaneet uskosta voimaa voittaa heikkoutensa ja kaikki vastoinkäymiset. Niinpä apostoli Johannes sanoo: ”Kuka sitten voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?” Uskon avulla saatu voitto on rakkauden voitto. On ollut ja yhä on monia kristittyjä, jotka ovat eläviä todistajia siitä uskon voimasta, joka tulee ilmi rakkaudessa. He ovat olleet rauhantekijöitä, oikeudenmukaisuuden edistäjiä ja inhimillisemmän maailman puolesta toimijoita, sellaisen maailman, joka on Jumalan suunnitelman mukainen. Pätevästi ja ammattimaisesti he ovat omistautuneet yhteiskuntaelämän eri alueille ja osaltaan edistäneet kaikkien hyvinvointia. Uskosta syntyvä rakkaus ohjasi heidät antamaan konkreettisen todistuksen teoillaan ja sanoillaan. Kristus ei ole ainoastaan meille tarkoitettu aarre, hän on kallisarvoisin aarteemme, joka on tarkoitettu jaettavaksi muiden kanssa. Olkaa kristillisen toivon todistajia kaikkialla maailmassa tänä globalisaation aikana. Kuinka monet ihmiset kaipaavatkaan tätä toivoa! Seistessään ystävänsä Lasaruksen haudalla, joka oli kuollut neljä päivää aikaisemmin, ja aikoessaan herättää hänet kuolleista takaisin elämään Jeesus sanoi Lasaruksen sisarelle, Martalle: ”Jos uskot, saat nähdä Jumalan kirkkauden” (vrt. Joh. 11:40). Samalla tavalla, jos te uskotte ja pystytte elämään todeksi uskoanne ja todistamaan siitä päivittäin, te voitte auttaa muita kaltaisianne nuoria löytämään elämän tarkoituksen ja elämän ilon, joka syntyy Kristuksen kohtaamisesta.

6. Matkalla Maailman nuortenpäiville Madridiin

Rakkaat ystävät, kutsun teidät vielä kerran Maailman nuortenpäiville Madridiin. Odotan iloiten jokaista teistä. Jeesus Kristus tahtoo kirkkonsa välityksellä vahvistaa teidän uskoanne. Päätös uskoa Jeesukseen Kristukseen ja seurata häntä ei ole helppo päätös. Sitä estävät meidän henkilökohtaiset epäonnistumisemme ja ne monet äänet, jotka ohjaavat meitä helpommille teille. Älkää menettäkö toivoanne! Pyytäkää kristillisen yhteisön tukea, kirkon tukea! Valmistautukaa Madridin kokoukseen piispojenne, pappienne, hiippakuntienne nuoriso-ohjaajien, seurakuntienne, yhdistysten ja liikkeiden kanssa koko tämän vuoden ajan. Nuortenpäivien laatu riippuu ennen kaikkea omasta hengellisestä valmistautumisestamme, rukouksestamme, yhteisestä Jumalan sanan  kuuntelemisestamme ja tuestamme toinen toisillemme.

Rakkaat nuoret, kirkko on riippuvainen teistä. Se tarvitsee teidän elävää uskoanne, luovaa rakkauttanne ja vahvaa toivoanne. Teidän läsnäolonne uudistaa, nuorentaa ja antaa uutta intoa kirkolle. Sen vuoksi Maailman nuortenpäivät ovat siunaus ei vain teille, vaan koko Jumalan kansalle. Espanjan kirkko valmistautuu aktiivisesti vastaanottamaan teidät ja jakamaan tämän iloisen uskon kokemuksen teidän kanssanne. Kiitän hiippakuntia, seurakuntia, pyhäkköjä, sääntökuntien yhteisöjä, kirkollisia yhdistyksiä ja liikkeitä, ja kaikkia jotka parhaillaan tekevät kovasti työtä nuortenpäiviä varten. Herra ei jätä antamatta heille siunaustaan. Auttakoon Neitsyt Maria teitä valmistelutyössänne. Enkelin ilmoituksen saadessaan hän vastaanotti uskoen Jumalan sanan. Uskon kautta hän suostui siihen, mitä Jumala toteutti hänessä. Vastaamalla ”tapahtukoon minulle niin kuin sanoit”, hän sai suunnattoman armon lahjan, jonka avulla hän antoi itsensä kokonaan Jumalalle. Auttakoon hän teistä jokaista, niin että tulevilla Maailman nuortenpäivillä voisitte kasvaa uskossa ja rakkaudessa. Olkaa varmat isällisistä rukouksistani teidän puolestanne. Annan teille koko sydämestäni siunaukseni.

Vatikaanissa, elokuun 6. päivänä 2010, Herran kirkastumisen juhlapäivanä

paavi Benedictus XVI