Piispan paimenkirje adventin aikana
Hyvät hiippakuntalaiset,
”Deus Caritas est”, ”Jumala on rakkaus” (1. Joh. 4:8), tämä on Jeesuksen sanoman ydin ja uskomme kallein aarre. Juuri jouluna herkistymme ajattelemaan Jumalan rakkautta viettäessämme hänen Poikansa syntymää ihmiseksi. Jeesus lapsessa Jumala antaa meille lahjaksi Poikansa tahtoen ikään kuin sanoa: ”Ota hänet vastaan. Jeesus-lapsi on merkki minun rakkaudestani sinua ja jokaista ihmistä kohtaan. Sinä olet minulle yhtä kallisarvoinen, kuin tämä Betlehemin lapsi on minulle kallisarvoinen.”
Kun me tulemme tietoisiksi tästä Jumalan rakkaudesta meihin ja uskomme siihen, niin meissä syttyy kuin itsestään rakkaus lähimmäiseen. Kristus itse oli elämässään ja kuolemassaan Jumalan armon ja rakkauden merkki. Apostoli Paavali kirjoittaa: ”Kristuksen rakkaus pakottaa meitä.” (2.Kor. 5:14) Uskoessamme häneen meille kristityille ei voi olla samantekevää toisen ihmisen elämä ja hänen kohtalonsa. Meidän Herramme itse samaistuu radikaalilla tavalla varsinkin pieniin ja heikkoihin ihmisiin. ”Kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle”, hän sanoo. (Matt. 25:40)
Jeesuksen sanoma rakkaudesta ei koske kuitenkaan kristittyjä vain yksilöinä, vaan myös yhteisönä. Paavali kutsuu kirjeissään kristittyjä veljiksi tai Jumalan rakkaiksi lapsiksi. Seurakunta ja kirkko eivät ole pelkästään uskon, vaan myös veljellisen ja sisarellisen rakkauden yhteisöjä. Toisin sanoen kristittyjä ei yhdistä toisiinsa vain usko, vaan myös rakkaus. Apostolien teot kertoo varhaisesta kirkosta, että koko ”uskovien joukolla oli yksi sydän ja yksi sielu.”(Ap.t. 4:32) Iloitsemme nykyäänkin eukaristian vietossa rauhantervehdyksestä, joka on varhaisen kirkon ajoilta välittynyt meille osoituksena rauhasta ja hyvästä tahdosta seurakunnassa.
Veljellinen rakkaus ei kuitenkaan ole vain tunteen, vaan myös teon asia. Tämä tulee esiin mm. Paavalin kirjeistä, joissa puhutaan uskovien keskinäisestä monenkaltaisesta palvelusta, jakamisesta ja hyvän tekemisestä. Jaakobin kirjeestä luemme: ”Jumalan ja Isän silmissä tahratonta palvelusta on huolehtia orvoista ja leskistä, kun he ovat ahdingossa.” (Jaak. 1:27) Armahtavaisuus ja rakkaus ovat varhaiselle kirkolle jopa kriteerejä kuulumisesta Kristukselle ja kirkkoon ja seurakuntaan. Apostoli Johannes kirjoittaa: ”Joka väittää olevansa valossa, mutta vihaa veljeään, on yhä pimeydessä. Joka rakastaa veljeään, pysyy valossa.” (1. Joh. 2:9-8) Jeesus itse sanoo: ”Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.” (Joh. 13:35) Näin caritas, lähimmäisenrakkaus, perustuu Jumalan rakkauteen ja hänen tahtoonsa. Se velvoittaa sekä yksittäisiä kristittyjä että seurakuntia elämään ja toimimaan kristillisestä uskosta käsin rakastamalla veljiä ja kaikkia — jopa vihollisia.
Uudessa testamentissa sana ”rakastaa” on usein lähes samaa tarkoittava sana kuin ”auttaa”. Rakastaminen ja auttaminen tulee esiin hyvinä tekoina. Ne eivät tarkoita pelkästään almujen antamista, vaan kokonaisvaltaista hädässä olevan tukemista. Jo apostoli Paavalin perustamissa seurakunnissa järjestettiin myös keräyksiä köyhiä varten. Paavali itse ei pidä niitä pelkästään veljeyden osoituksina, vaan myös vastauksena Jumalan armoon. Näin apostoli näkee lahjan antamisessa ihmisen kiitollisuuden Jumalaa ja hänen rakkauttaan kohtaan. Lahjoitus koituu kaikille – myös antajalle – siunaukseksi.
Kirkon nähtävästi ensimmäisestä caritas-keräyksestä kerrotaan Paavalin toisessa kirjeessä korinttilaisille. (Ks. 2. Kor:9) Siitä lähtien on kirkossa kerätty varoja yhteisvastuullisesti apua tarvitsevien hyväksi. Myös meidän hiippakuntamme adventtikeräys ja paastouhri ovat ilmauksia diakonian ja karitatiivisen työn pitkästä traditiosta kirkon historiassa. Keräyksiä järjestetään, koska caritas kuuluu olennaisena osana kirkon elämään.
Tänä vuonna adventtikeräys menee Itä-Afrikan kuivuudesta kärsivien hyväksi. Kyseessä on katastrofitilanne. Meidän keräyksemme tuotto menee hätäapuna tuolle alueelle, jossa kärsitään suunnattomasti. Vaikka keräyksemme on pienimuotoinen, sillä voidaan saada kuitenkin paljon hyvää aikaan. Osa adventtikeräyksestä menee hiippakuntamme köyhien maahanmuuttajien hyväksi.
Caritas ei rajoitu kirkossa pelkästään tätä nimeä kantavan yhdistyksen arvokkaaseen toimintaan eikä sen kahteen vuotuiseen keräykseen. Kaikki seurakunnat ja seurakuntalaiset ovat jatkuvasti kutsuttuja huomaamaan avoimin silmin lähimmäisten tarpeita ja hätää sekä auttamaan heitä. Kyse ei ole pelkästään rahan antamisesta. Monta kertaa parasta apua on antaa aikaansa toiselle ja kuunnella häntä. Me voimme kysyä myös itseltämme: miten minä itse voin rakentaa omaa seurakuntaani, niin että siinä kaikilla olisi hyvä olla? Onko ympäristössäni kenties yksinäisiä ihmisiä, sairaita tai vanhuksia, joille voisin olla avuksi?
Näinä päivinä jouluseimiä aletaan rakentaa kirkkoihin ja sitten jouluaattona Jeesus-lapsen kuva asetetaan paikalleen. Meidän on hyvä viipyä seimen äärellä, ihmetellä Jumalan suurenmoista hyvyyttä ja kiittää häntä hänen lahjastaan.
Toivotan teille kaikille hyvää adventtia ja siunattua Herran syntymän juhlaa!
+ Teemu Sippo SCJ
Helsingin piispa
