Fides 08/2010: Demokratia
Parin vuosisadan ajan Ranskan vallankumouksen julistus ”vapaus, veljeys ja samanarvoisuus” on vaikuttanut voimakkaasti maailman yhteiskuntaelämään. Alussa se muutti Euroopan ja Pohjois-Amerikan kasvot. Sama kehitys on havaittavissa toisen maailmansodan jälkeen muissa maanosissa, sekä Etelä-Amerikassa että Aasiassa ja Afrikassa. Valitettavasti tämä yhteiskunnan demokratisoimisaatteen läpivieminen ei ole tapahtunut aina ilman väkivaltaa ja monien ihmisten ja kansojen kärsimystä, sisällissotia ja jopa kahta maailmansotaa.
Valtioiden vanhat rajat ja hallitusmuodot ovat muuttuneet toisinaan jyrkästi ja on syntynyt uusia kansakuntia. Mutta niissäkään luvattu rauha ja oikeudenmukaisesti jaettu hyvinvointi ei ole vielä toteutettu kaikille asukkaille, kun erilaiset poliittiset suunnat, etniset ja uskonnolliset ryhmät taistelevat yhä keskenään johtoasemasta. Tämän yhteiskunnallisen kehityksen päämääränä on saada maahan kansanvaltainen demokraattinen hallitusmuoto. Monissa valtioissa, niin kuin Suomessakin, on jo demokraattisesti valittu kansanedustuslaitos eli parlamentti, jossa eri poliittiset suunnat kantavat yhdessä vastuuta kansansa rauhallisen yhteiselämän ja yleisen hyvän puolesta. Mielestäni hallituksen tehtävä on nimenomaan ottaa tarkasti huomioon kansan tahto, joka vaalien kautta on tullut selväksi – kuinka kirjava tämä sitten onkin. Eduskunnassa kaikkien kansanedustajien on yhdessä sovinnollisessa ja rakentavassa hengessä tutkittava ajankohtaisia kysymyksiä, etsittävä sopivia ratkaisuja ja tehtävä sellaisia päätöksiä, jotka palvelevat parhaiten koko kansan etua. Siellä ei sovi harjoittaa manipulointia ja sooloilua. Demokratia on arvokas aate, mutta sen toteutuminen ja läpivieminen vaatii käytännössä paljon asiantuntemusta, neuvottelutaitoa ja suvaitsevaisuutta sekä kaukonäköisyyttä ja pitkäjänteisyyttä.
Ranskan vallankumouksen julistuksessa mainitut arvot ovat niin kuin aarre saviastiassa. Saviastia voi särkyä helposti, ja kun se särkyy, sen arvokas sisältö kaatuu maahan ja pilaantuu. Vertauskuva on lainattu apostoli Paavalin kirjeestä korinttilaisille. Siinä hän puhuu Jumalan kirkkaudesta, joka säteilee Kristuksen kasvoilta ja joka valaisee meidän sydämiämme. Me olemme ikään kuin näitä saviastioita, joihin Jumala on tallettanut oman rakkautensa aivoitukset: kaipauksen vapauteen, samanarvoisuuteen ja veljeyteen, jotta aina muistaisimme sen, että kaikki hyvä mikä meillä on, kaikki tietomme ja osaamisemme, loppujen lopuksi tulee Jumalalta, eikä meiltä itseltämme (vrt. 2 Kor.4:7).
Vapaus, veljeys ja tasa-arvoisuus ovat niin yleviä arvoja, että ne tuskin ovat hankittavissa ilman yhteyttä Jumalan apuun. Ne ovat Pyhän Hengen hedelmiä ja sen tähden kristillisen kulttuurin rakennusaineksia. Siksi katolinen kirkko on esimerkiksi Euroopan unionissa voimakkaasti puoltanut sitä kantaa, että Jumalan olemassaolo mainittaisiin sen peruslaissa. Ajankohdassa, jossa kirkko ja valtio ovat eroamassa toisistaan, uskonnonvapaus itsessään riittäisi, jos vain Euroopan unioni antaisi puoltamansa puolueettomuuden nimessä kaikille toisistaan eroaville elämänkatsomuksille ja uskonnoille samat vapaudet, eikä sallisi yhdenkään polkea toisten oikeuksia näennäisen puolueettomuuden nimissä. Uusliberalismi tekee kuitenkin näin, ja asettaa yksilölliset, ihmisten henkilökohtaiset tavoitteet kansan rauhallisen yhteiselämän ja yleisen hyvinvoinnin yläpuolelle.
Demokraattinen elämännäkemys edellyttää kansalaisilta keskinäistä kunnioitusta, yhteistyön halua ja dialogin henkeä. Yksityisen ihmisen kunnianhimo, puolueen tai ammattiliiton periksiantamattomuus ja taloudellinen ahneus ovat parlamentaarisessakin demokratiassa koituneet kansan vahingoksi ja vaarantaneet rauhaa maassa.
Kristillinen käsitys näistä arvoista menee paljon pitemmälle kuin maallisen ja maallistuneen ihmisen käsitys. Ensiksikin, koska he ajattelevat lähinnä vain sitä, mikä tuntuu järkevältä ja mitä he omin voimin voivat saada aikaan. Toiseksi, koska he eivät aina tunne näiden arvojen kaikkia ulottuvuuksia. Usein heiltä puuttuu myös taitoa ja rohkeutta ajaa johdonmukaisesti näitä arvoja.
Kristillinen käsitys vapaudesta ei ole pelkästään vapautta tehdä esteittä sitä mitä me itse haluamme, vaan myös ja ennen kaikkea vapaus tehdä kaikkea sitä hyvää, mitä varten Jumala on kutsunut meidät elämään. Tähän vapauteen Kristus meidät vapautti (Gal.5:1). Se elämäntehtävä, mitä varten meidät on vapautettu, ilmenee meille, kun tutkimme ajan merkkejä huolellisesti ja tarkastamme niitä Jumalan sanan ja kirkon opetusten valossa.
Kristillinen käsitys samanarvoisuudesta taas merkitsee sitä, että Jumala on rakastanut jokaista meistä henkilökohtaisesti, ja että hän on lähettänyt meidän kaikkien sydämiin Pyhän Hengen, joka huutaa meissä ”Abba, Isä” ( Gal.4: 9). Samoin Jumalan Henki muistuttaa meitä enkelien Betlehemissä laulamasta ilmoituksesta ”Maan päällä rauha ihmisillä, joita Jumalaa rakastaa.” Samanarvoisuus tekee meistä toistemme ja kaikkien muiden työtovereita luomakunnan hoitamisessa ja matkakumppaneita kohti elämän ikuista määränpäätä.
Lopuksi kristillinen veljellisyys ulottuu kaikkiin ihmisiin, riippumatta iästä ja lahjakkuudesta, sosiaalisesta ja taloudellisesta asemasta tai maasta, jossa eletään. Tämä veljellisyys on ilman rajoja, mutta koskettaa erityisesti niitä lähimmäisiä, jotka ovat sielullisesti tai ruumiillisesti hädässä ja joita Kristus on sanonut vähäisimmiksi veljikseen (Matt. 25:40). Miksi heidät unohdetaan aina ensimmäisinä? Ehkä maailmassa on vielä liikaa individualisteja.
isä Frans Voss SCJ
