Hyväksikäyttö – tappava ”infektio”, joka vaatii toimenpiteitä ja ennaltaehkäisyä

Viime päivinä kirkko ja varsinkin papit ovat joutuneet kovien iskujen kohteeksi. Todellisen kauhean iskun ovat kuitenkin saaneet syyttömät uhrit: seksuaalisesti hyväksikäytetyt lapset. Tunnen paljon surua, kipua ja häpeää. Siitä lähtien, kun ensimmäiset tapaukset ilmenivät vuosia sitten, olen rukoillut uhrien ja heidän perheittensä puolesta, mutta myös niiden puolesta, jotka ovat aiheuttaneet näitä kauhistuttavia ja korjaamattomia vahinkoja.

Amerikan tilanteesta Pennsylvaniassa samoin kuin Chilestä tai muualta on todettava, että tapausten käsittely on hoidettu erittäin huonosti. On ollut väärin ajatella, että kirkon pitäisi suojella mieluummin hyväksikäyttöön syyllistyneitä pappeja oman maineensa takia kuin toimia uhrien hyväksi. Suuren määrän ihmisiä on täytynyt tietää näistä rikoksista ja silti hyväksikäyttäjät ovat saaneet jatkaa toimintaansa korkeassakin asemassa. Lisäksi pappeja on siirrelty seurakunnasta toiseen. Näemme nyt uusin silmin, kuinka kauhea virhe tämä toimintatapa on ollut. Virheistä voimme oppia. Tapausten peittely ei auta ketään, päinvastoin. Surullisina voimme sanoa, että hierarkia teki näissä tapauksissa väärin.

Lasten hyväksikäytöstä on julkaistu ja kirjoitettu paljon. Jotkut etsivät totuutta, toiset vain hyödyntävät sitä hyökätäkseen katolista kirkkoa vastaan. Kirjoituksessani en aio tehdä yksityiskohtaista analyysiä. Tarjoan joitakin heijastuksia, jotka mielestäni ovat tärkeitä, jos todella haluamme estää ja hävittää tämän tappavan infektion.

Miten hyväksikäyttö on ollut mahdollista?

Kuinka tämä epätoivottu alaikäisten seksuaalinen hyväksikäyttö on ylipäänsä ollut mahdollista kirkossa? Vastaus ei ole yksinkertainen, vaan hyvin monimutkainen. Hyväksikäyttö saattaa olla rikos, joka on yhtä vanha kuin ihmiskunta, mutta se ei ole ilmennyt milloinkaan yhtä radikaalisti kuin meidän aikanamme. On etsittävä tämän kauhean hyväksikäytön todellisia syitä.

Aloitan ilmeisellä totuudella, joka ei kuitenkaan ole tekosyy: hyväksikäyttävät papit ovat miehiä, jotka asuvat ja elävät jossakin todellisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa tiettyyn aikaan ja tietyssä paikassa. Valtaosa hyväksikäytöistä tapahtui 70- ja 80-luvuilla, mutta myös sitä ennen ja sen jälkeen tätä toimintaan on esiintynyt. Noina vuosikymmeninä ns. seksuaalinen vallankumous alkoi levitä ja saada jalansijaa monissa maissa. Tuo ”seksuaalisen vapautuksen” aalto jatkui vauhdilla – ja kulkee eteenpäin edelleenkin – haastaen perinteiset seksuaalisuuteen ja ihmissuhteisiin liittyvät käyttäytymismuodot erityisesti läntisessä maailmassa. Sallivassa seksuaalisessa ympäristössä, jossa kaikki on mahdollista seksuaalisen nautinnon saavuttamiseksi, kasvavat helposti myös haitalliset mikrobit.

Jotkut yrittävät selittää hyväksikäyttöä pappien naimattomuudella. Jos näin olisi, kaikki me papit olisimme teoriassa hyväksikäyttäjiä tai ainakin alttiita siihen. Tämä on valheellinen väite. Tosiassa hyväksikäyttö tuskin koskettaa edes 1 prosenttia koko papistosta ympäri maailmaa. Naimattomuutemme malli ja lähde on Jeesus, joka antautui kokonaan muille palvellen ja kunnioittaen kaikkia ihmisiä. Faktat osoittavat, että hyvin eletty naimattomuus tuottaa paljon anteliaisuuden ja rakkauden hedelmiä seurakunnalle ja koko maailmalle. Se kunnioittaa omaa ja toisten ihmisten ihmisarvoa. Mitä siis tapahtui alle prosentille papeista? Vastaus on selvä: he eivät eläneet naimattomuuttaa hyvin. On sääli, että 99 % papeista ei juuri koskaan pääse uutisiin. Kertomatta jää heidän omistautumisensa ja palvelunsa muita ihmisiä kohtaan, erityisesti niitä kohtaan, jotka kuluttajayhteiskunta hylkää.

Vähitellen paljastuu lisää tapauksia yhteiskunnan eri sektoreista. Hyväksikäyttäjiä onkin myös avioituneiden ihmisten tai muuten aktiivista seksielämää harrastavien ihmisten joukossa: valmentajien, opettajien, fysioterapeuttien, näyttelijöiden, kouluttajien, lääkärien, perheenisien, jne.

On tärkeää tuoda kaikki tapaukset julkisuuteen

On erittäin tärkeää, että samoin kuin pappien tekemissä tapauksissa kaikki muut tapaukset tuotaisiin julkisuuteen, jotta ne voitaisiin tuomita lain mukaisesti. Tähän työhön on ryhdyttävä rehellisesti ja rohkeasti. Vaikka se kuulostaa kovalta, olen iloinen siitä, että kaikki pappien tekemät hyväksikäytöt tulevat esille. Mitä nopeammin kohtaamme tämän infektion, sitä paremmin käy kaikille. Saman toiveen esitän nyt myös muille tahoille ja instituutioille: kaikki tapaukset on ilmoitettava ja tutkittava. Näin tehden voimme nähdä tämän maailmanlaajuisen vitsauksen kaikessa laajuudessaan ja ryhtyä tehokkaisiin toimenpiteisiin tämän tappavan infektion torjumiseksi.

Kaikkiin infektioihin on syytä tunnistaa niiden aiheuttaja. Virus ei ole sama kuin bakteeri, mutta molemmat tartuttavat helpommin heikkoja ihmisiä, jotka eivät jo ennalta puolusta itseään riittävän hyvin vaan altistuvat tartunnalle. Infektio, joka on iskenyt näihin pappeihin – olkaamme rehellisiä –, ei tule kirkon opetuksista tai pappeuden virasta, papin uskollisuudesta Jeesukselle. Ei. Hyväksikäytön modus vivendi on vastoin evankeliumia ja siksi myös vastoin kirkkoa.

Miksi sitten tätä infektiota esiintyy kirkossa? En löydä muuta pääselitystä kuin tämän: kirkko koostuu ihmisistä, jotka elävät yhteiskunnassa, hyvien ja pahojen ajatuksiensa kanssa. Meidän on oltava rohkeita ja etsittävä lapsiin ja naisiin kohdistuvan seksuaalisen hyväksikäytön syitä. Valitettavasti nimittäin tietoisuus myös naisten seksuaalisesta hyväksikäytöstä on lisääntynyt nopeasti. Minun mielestäni tämä ei ole tapahtunut sattumalta; se on saman kolikon kääntöpuoli. Tästä yhteydestä on puhuttava ja sitä on tutkittava lisää, jotta voitaisiin löytää sopiva ratkaisu.

Epäilemättä lasten tapauksessa on olemassa pedofiilisiä ihmisiä, joita on potilaina hoidettavat ja jotka tarvittaessa on tuomittava oikeudenmukaisesti. Mutta kaikki hyväksikäyttäjät eivät ole pedofiilejä. Ei edes enemmistö. Miksi he siis käyttävät hyväksi lapsia?

Tutkimus on tehtävä perusteellisesti ja rehellisesti. En ole kyennyt löytämään yhtä ainoaa avainta ongelman alkuperään. Mutta joka tapauksessa länsimaisessa yhteiskunnassa on syntynyt sellainen humus, joka suosii tällaista infektiota ihmisten sydämessä ja mielessä. Jokainen meistä tietää, että elämme hyperseksualisoituneessa yhteiskunnassa, jossa seksiä tarjotaan ja siihen kehotetaan aina ja kaikkina aikoina. Miksei helppoa pääsyä pornografiaan ole juuri mitenkään rajoitettu? Mistä kumpuaa kiinnostus levittää sitä televisiossa, internetissä, videopeleissä, mainoksissa, lehdissä? Joskus jopa urheiluaiheiset sanomalehdet puhuvat melkein enemmän seksistä kuin urheilusta.

On kysyttävä, miksi julkisuudessa naista kohdellaan huonosti, miehen seksuaalisen halun kohteena. Minusta tuntuu, että meitä altistetaan sosiaalisella pakolla harrastaa seksiä. Se on epäilemättä hyvin tartuttavaa yksilötasolla. Valitettavasti elokuvissa ja todellisessa elämässä uuteen naiseen tai mieheen tutustuminen loppuu usein sängyssä varsin lyhyen ajan kuluttua. Se on kauheaa! Kun muut ihmiset kaikin keinoin tulevat minun intohimoni kohteiksi, he eivät ole enää minulle kunnioitettavia ihmisiä vaan halujeni objekteja. Olkaamme rehellisiä. 60- ja 70-luvun seksuaalisen vallankumouksen henki jatkuu yhä. Muille omistautuva rakkaus, alkaen aviollisesta rakkaudesta, on asetettu syrjään egoistisen henkilökohtaisen tyydytyksen tieltä, jossa kaikki on sallittava intohimon tyydyttämiseksi. Seksuaalisesta himosta on tullut jokaisen yksilön oikeus ja velvollisuus riippumatta niistä vahingoista, joihin se voi johtaa itsessä tai toisissa ihmisissä. Tätä on nykyään vallalla oleva individualismi; pikku hiljaa yhteiskunta häviää.

On kysyttävä vaikeitakin kysymyksiä

Hyväksikäyttäjäpappien kohdalla olisi ehkä aika uskaltaa kysyä heidän seksuaalisesta suuntautumisestaan ja seksuaalisista taipumuksistaan. On selvä, että lapsesta hyväksikäyttäjät eivät löydä sellaista vastarintaa, mihin aikuiset pystyvät torjutessaan pahantekijää. Mutta entä jos lapsen tai nuoren – monissa tapauksissa juuri pojan – uhriksi valitsemisessa ei olisikaan kyse helppoudesta vaan hyväksikäyttäjän seksuaalisesta taipumuksesta? Entäpä jos pappien fyysinen ja psyykkinen seksuaalinen taipumus kohdistuukin helposti saavutettaviin poikiin, koska he nimenomaan ovat poikia eivätkä vain lapsia? Tämä on arkaluontoinen asia, tunnustan sen, mutta olisi väärin jättää kysymättä näiden miesten seksuaalisesta suuntautumisesta ja heidän taipumuksistaan, mikäli todella haluamme ymmärtää tätä ongelmaa paremmin. Infektion ratkaisu vaatii totuuden. Ja joskus totuutta on vaikea kuulla.

Periaatteessa papit ovat normaaleja miehiä kuten muut, hyveineen ja virheineen. Olkaamme siksi rohkeita ja menkäämme hyväksikäytön todellisiin syihin. Katoliseen kirkkoon ei kuulu hyväksikäytön copyright. On aika tuomita kaikki hyväksikäytöt, tuoda ne päivänvaloon ja pyrkiä kaikin keinoin välttämään uusia. Katolinen kirkko on erityisesti paavi Benedictuksen hyväksikäyttäjille asettaman nollatoleranssin avulla ottanut suuria edistysaskeleita ja onnistunut kohtaamaan tämän tappavan infektion konkreettisilla toimenpiteillä ja ennaltaehkäisevillä ohjeilla. Tulokset ovat hyvin myönteisiä.

Aika on tullut sille, että koko yhteiskunta tekee samoin. Paljastakaamme kaikki hyväksikäytöt, jotta voisimme taata, ettei tämä infektio tulisi enää epidemiaksi. Meidän kaikkien on pyrittävä luomaan turvallinen ympäristö lapsille ja aikuisille yhteiskunnassa. Yksi avaimista on seksuaalisuuden humanisointi ja personointi.

Ihminen ja myös hänen henkilökohtainen seksuaalisuutensa on arvokas ominaisuus, jota on suojeltava. Ihmisten arvokkuus on vaarassa, jos erotetaan seksuaalisuus hänen ihmisyydestään. Oikeudenmukaisen ja järkevän seksuaalikasvatuksen tarjoaminen lapsille ja nuorille on ensiarvoisen tärkeää, sellaisen kasvatuksen, jossa korostetaan ihmisen arvokkuutta ja jokaisen ihmisen kunnioittamista. Olemmehan ihmisiä, subjekteja, emmekä esineitä, objekteja.

Olisi myös tärkeää pysähtyä hetkeksi ja tutkistella omaatuntoamme siitä, minkälaisen yhteiskunnan olemme rakentaneet. Minkälaisten pilareiden varassa se oikein on? Katolisessa kirkossa pilarin nimi on selvä: avioliiton varaan perustettu perhe. Siinä ihmisen vuorovaikutuksessa toteutuva seksuaalinen ulottuvuus täydentyy kunnioittaen totuutta ja hyvyyttä. Mutta tämä aihe ansaitsee toisen artikkelin.

Yleisvikaari Raimo Goyarrola

Helsinki, 8.9.2018